Keijo

Musiikki

Valikko

Musiikki

Näin syntyi Kulkurin valssi - kuuntele Suomi-hittejä 1920-luvulta!

Suomi-musiikin vuodet
Kulkurin Valssi jäi Suomen kansan tietoisuuteen viimeistään silloin, kun Tauno Palo lauloi sen Toivo Särkän ohjaamassa elokuvassa 1941. Kappaleen tarina on kuitenkin pitempi.
Alun perin kappale oli Vandrare Valsen, jota on väitetty ruotsalaiseksi.

J. Alfred Tanner (1884-1927) teki suomenkielisen tekstin ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Tanner julkaisi sen lauluvihkossa, jota myi keikoillaan.

Myöhemmin Tanner julkaisi nuottiversion, jossa kappale oli pianosovituksena. Nuotteja kulkeutui Amerikkaan, missä Juho Koskelo levytti sen.

1920-luvulla Tanner lähti itse esiintymään Amerikan siirtolaisille. Tanner levytti vuonna 1924 Amerikan-matkallaan ja kaksi vuotta myöhemmin Berliinissä. Silloin Kulkurin Valssi viimein tallentui levylle sanoittajan itsensä laulamana.

Tanner kuoli keuhkotautiin vuonna 1927.

Ilta-Sanomien Suomi-musiikin vuodet -sarjassa käydään läpi suomalaisen musiikin historiaa 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Lue lisää Kulkurin valssista ja J. Alfred Tannerin elämästä Ilta-Sanomien digilehdestä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    4. 4

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    5. 5

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    6. 6

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    9. 9

      Iranin jääkiekkomaajoukkue hylättiin ennen ensimmäistäkään ottelua – entinen SM-liigapelaaja: ”Tämä on iso vitsi”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    4. 4

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    5. 5

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    6. Näytä lisää