Niko, Niklas, Niilo

Musiikki

Valikko

Musiikki

Ruisrockin promoottori: Kilpailu on hurjaa!

Ruisrockin perjantain yleisömääräksi ilmoitettiin 18 000. Lauantain ja sunnuntain aikana Turun Ruissaloon odotetaan noin 45000 kävijää, että järjestäjien tavoite täyttää.
- Kyllä me kuivilla ollaan. Lippuja on vielä myynnissä, niitä saa viikonlopulle edelleen, sanoo promoottori Mikko Niemelä.

Ruisrock järjestetään nyt 44. kerran. Sillä on vankka kannattajakunta, joka saapuu festareille riippumatta mitenkään siitä, kuka esiintyy.

Vuosien aikana Turussa ovat vierailleet lukuisat maailmantähdet, muun muassa U2, Bob Dylan, Billy Idol, Nirvana, Bryan Adams, Aerosmith, Bon Jovi ja monet, monet muut.

Tämän vuoden kansainvälisistä esiintyjistä Pet Shop Boys on suurelle yleisölle tunnetuin. Bändi heittää keikkansa sunnuntaina.

Niemelän mukaan Ruisrockin konsepti on toimiva, mutta sitä pitää kehittää jatkuvasti. Muuten putoaa armotta kelkasta.

- Kilpailu on hurjaa. Joka vuosi pitää keksiä jotain uutta, joka palvelee yleisöä.

- Paikka ihmisten mielessä positiivisella tavalla täytyy lunastaa joka vuosi uudestaan, Niemelä toteaa.

Yli 70-vuotiaat pääsevät neljättä kertaa Ruisrockiin ilmaiseksi. Niemelän mukaan lipukkeita lunastetaan vuosittain noin sata.

- Maailmallakin tällainen on käytössä, Roskildessa muun muassa. Tämä toteutetaan yhdessä Turun kaupungin kanssa.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

    2. 2

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    3. 3

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    4. 4

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    5. 5

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Nooralotta Nezirillä lähes 90 000 euron korut

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    10. 10

      Soihtukulkue lähti liikkeelle Töölöntorilta – IS seuraa hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

    2. 2

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    3. 3

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    4. 4

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    5. 5

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    6. Näytä lisää