Aslak

Musiikki

Valikko

Musiikki

50 Cent hävisi oikeudessa – syyttää tuomaria rasistiksi

Oikeustaistelu
Rap-tähti 50 Cent uskoo hänen ihonvärinsä vaikuttaneen oikeuden päätökseen.
50 Cent hävisi oikeusjutun, jossa hän syyttää Sleek Audio -yritystä maksamatta jääneistä palkkioista. 50 Cent väittää yrityksen pimittäneen häneltä yli 200 000 euroa ja vei asian oikeuteen kun yritys kieltäytyi maksamasta hänelle.

Oikeus päätti, ettei yritys ole tehnyt mitään väärää, mutta rap-tähti ei aio niellä oikeuden päätöstä ilman taistelua.

50 Cent aikoo viedä jutun uudestaan oikeuteen ja nyt hän syyttää tuomaria rasismista.

TMZ-sivusto sai haltuunsa asiakirjat, joissa 50 Cent sanoo tuomarin syrjineen häntä ihonvärin takia. 50 Cent huomauttaa myös, että tuomari vihaa rap-musiikkia ja tuomarin musiikkimaku on siten voinut vaikuttaa hänen puolueettomuuteensa.

50 Centillä on joutunut vierailemaan oikeudessa viime aikoina useampaan otteeseen, sillä hän on itse syytetyn penkillä kesäkuussa tapahtuneen pahoinpitelyn takia.

50 Centin entinen naisystävä syyttää rap-tähden pahoinpidelleen häntä parin pienen lapsen edessä ja rikkoneen hänen omaisuuttaan. 50 Cent on kiistänyt syytteet jyrkästi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. 6

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    7. 7

      Järjestäjien odottamaton veto sai Antti Ruuskasen hämilleen – ”En missään nimessä pannut pahakseni”

    8. 8

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    9. 9

      Naisten pikkuhousut yllättivät Ristomatti Hakolan kesken MM-finaalin – ”Ehdin lukea niissä olleen viestin”

    10. 10

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. Näytä lisää