Meri, Vellamo

Musiikki

Valikko

Musiikki

Maailmankuulu säveltäjä Philip Glass konsertoi Helsingissä – ihmiset taputtivat kahdesti seisaaltaan

Helsingin juhlaviikkojen päävieras Philip Glass aloitti pianokonsertolla Temppeliaukion kirkossa.
Minimalistisen, tai pikemminkin aaltoilevan, nykymusiikin säveltäjä on ensimmäistä kertaa Suomessa. 76-vuotias legenda esiintyy Suomessa kolmeen otteeseen.

Ensimmäinen konsertti oli sunnuntaina Temppeliaukion kirkossa, tiistaina hän on mukana elokuvan Koyaanisqatsi Live! -esityksessä Musiikkitalolla ja keskiviikkona Philip Glass Ensemble retrospektiivin kosketinsoittajana Savoy-teatterissa. Lisäksi hänen elokuviaan esitetään juhlien aikana Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa.

Kaikki konsertit ovat olleet heti loppuunmyytyjä.

Sunnuntaina täysi sali ihmisiä kuuli konsertin vailla vertaa, oikeata aaltoilevien toistojen ja kauneuden sinfoniaa. Mukana oli sävellyksiä: etydejä, Nrot 1,2,4,6,9,17 ja 20, Mad Rush, Metamorphoses, Nort nos. 2,3 ja 4 sekä Wichita Vortex Sutra.

Esimerkiksi Metamorhosis on saanut nimensä Franz Kafkan kuuluisasta novellista Muodonmuutos.

Yleisö taputti seisaaltaan konsertin päätteeksi. Niin huimasti soi hänen pianotaiteensa, johon antoivat lisämausteensa säveltäjän omakohtaiset kertomukset sävellysten synnystä.

Moni yleisöstä pyyhki kyyneleitä silmäkulmista kesken konsertin. Lopuksi hän soitti encorena sävellyksen Closing, jonka jälkeen yleisö taputti hänet seisten ulos.

Philip Glass on maailmankuulu nykysäveltäjä, jonka musiikista ovat pitäneet muun muassa David Bowie, Beck ja Brian Eno.  Hänen ystäviinsä kuuluu muun muassa edesmennyt Ravi Shankar ja runoilija Allan Ginsberg (yhdessä he tekivät sodanvastaisen runon Wichita Vortez Sutra). Hänen musiikkiaan on monissa elokuvissa, kuten The Truman show’ssa ja The Hoursissa (eli Tunnit).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää