Airi, Aira

Musiikki

Valikko

Musiikki

Radiokanavat karsastavat Klamydiaa - "Niitä ei kiinnosta, mistä ihmiset tykkäävät"

Kun Klamydian laulaja Vesku Jokinen kuuli Ramonesia, hän tiesi heti, mikä hän haluaisi olla: punkkari. Ja sitä Vesku on ollut viimeiset 25 vuotta.
- Onpas aika mennyt nopeasti, uutta levyä ja 25-vuotisjuhlallisuuksia Helsinkiin asti juhlimaan tullut vaasalainen keesipää ihmettelee.

- Alku oli sitä, että juotiin keskikaljaa, soitettiin ja jahdattiin vaihtelevalla menestyksellä pikkutyttöjä,
Vesku Jokinen nauraa.

Klamydia
oli alun perin Pohjanmaan punkkareille pelkkä projekti. Soittimet jaettiin sillä perusteella, että sitä ei saanut osata soittaa. Veskulle jäi käteen kitara ja solistin hommat siksi aikaa, että löytyy kunnon laulaja.

- Jätkät vieläkin pottuilee mulle, että koska tähän bändiin hommataan se oikea laulaja mun tilalle.

Klamydian suosiossa on jotain hyvin mielenkiintoista. Vaikka bändin levy löytyy listoilta, vain Radio City on kelpuuttanut yhtyeen soittolistoilleen.

- En ymmärrä, miksei meitä soiteta. Sitä pitäisi kysyä näiltä radioiden listapäälliköiltä, Vesku pyörittää päätään niin, että sininen irokeesi lepattaa.

- Kaikille on kyllä annettu levy käteen. Niitä ei vain tunnu kiinnostavan, mistä ihmiset oikeasti tykkäävät.

Vesku
laskee, että Klamydia on itse asiassa tehnyt kolminkertaisen määrän töitä menestyksen eteen radiosoittoa saaviin bändeihin verrattuna.
Menestys on kuitenkin punk-piireissä hieman kaksipiippuinen juttu.

- Klamydiaa
syytettiin siitä, että olemme myyneet itsemme, Vesku ihmettelee.

- Meillähän on oma levy-yhtiö. Ollaan myyty itsemme itsellemme jos tarkkoja ollaan. En minä voi sille mitään, että punkkarit ostivat niin paljon levyjämme, että ne nousivat lopulta listoille. Punkilla ei saisi tienata mitään. Porukka rupeaa heti haukkumaan, ja keesipäät boikotoivat keikkoja.

Klamydiasta
muodostui nopeasti kapinaliike kapinaliikkeen sisällä.

- On näitä streittaripunkkareita. Ei saa syödä mitään, juoda mitään, ei saa tehdä mitään. Se rupesi ottamaan meitä päähän. Me päätettiin olla bändi, joka rehellisesti saunoo, syö makkaraa ja on ylpeä siitä. Ei ole mitään punk-jumalaa, joka sanoo, mitä saa ja ei saa tehdä. Olkaa sellaisia kuin olette, Vesku kiteyttää Klamydian arvomaailman.

Vuodet ovat muuttaneet Veskua. Enää keikkailu ei ole yhtä hillitöntä kuin ennen. Miehet ovat vanhentuneet ja seestyneet. Veskukin on nykyisin perheenisä.

- Viisivuotias poikani on kovin juttu, mitä mulle on koskaan tapahtunut.
Moni näkemys on muuttunut radikaalisti herran syntymän jälkeen.

Normaalia kahdeksasta neljään -elämää Vesku ei kuitenkaan kaipaa.

- Elän yhden sortin unelmaa, kun saan tehdä rokkia. Pystyn vieläpä elättämään perheeni tällä työllä. Olen myös enemmän isänä läsnä kuin moni muu. Viikolla olen korkeintaan kolme päivää poissa, ja loppuajan voin viettää pojan kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää