Keijo

Musiikki

Valikko

Musiikki

Maarit Hurmerinta tänään 60 vuotta - katso kuvat uran varrelta!

Syntymäpäiväsankari
Maarit on laulanut omilla levyillään jo 40 vuotta - ja sen lisäksi taustoja noin 4500 kappaleessa. Muutakin on siis takana kuin Jäätelökesää.
Maarit Hurmerinta, podetko ikäkriisiä? 60 vuotta tulee täyteen sunnuntaina.

Ehkä vähän. Tavallaan en, jos puhutaan ikäkriisistä niin kuin ihmiset sen yleensä käsittävät. Jos tulkitaan merkiksi ikäkriisistä se, että en juhli kauhean näkyvästi syntymäpäiviäni, niin väärin menee.

Oletko ensimmäisen hittisi, yhä kaikkialla soivan Jäätelökesän, vanki?

En ole. Jos se olisi meidän ainut hitti, voisin olla sen vanki. Ehkä on syytä mainita myös muun muassa Jos tahdot tietää, Lainaa vain, Neito ja ylioppilas, Hymypoika ja Laakson lilja. Sanottakoon, että harvan uralle sattuu noin isoja biisejä kuin Jäätelökesä.

Miltä tuntui kuulla muiden versioita omista kappaleistasi Vain elämää -ohjelmassa?

Ne olivat tosi kivoja kaikki. Toiveeni toteutui, ja Jukka Poika esitti reggae-version Jäätelökesästä. Rock-mies Ilkka Alanko esitti myös hienosti Neito ja ylioppilas -biisin, josta olen aina pitänyt tosi paljon. Tykkään Ilkan heittäytymistaidosta, en ole ikinä aikaisemmin tajunnut miten kokonaisvaltainen se jätkä on! Pauli Hanhiniemen Laakson lilja oli myös liikuttava ja ihana. Laura Närhi lauloi ihanasti Hymypoika-kappaleen, Anna Abreu lauloi mageen diskoversion Jos tahdot tietää -kappaleesta. Ja Juha Tapio lauloi Lainaa vain - se biisi sanomaltaan ja Juhan tulkinnan jälkeen, huh! Sain kyllä ihan hyvin pidettyä pokan, vaikka haastattelussa brakailin biisien jälkeen.

Etkö herkistynyt jo laulujen aikana? Ohjelmahan on tunnettu siitä, että itkettää laulajia ja katsojia.

Minulle on hirveän vaikeaa alkaa itkeä muiden läsnä ollessa. Hämmennyn kuin suomalainen mies.

Tottuiko kuvauksissa kameroiden läsnäoloon?

Luulen, että muut tottuivat paremmin. Minä varmaan olen arin koko porukasta. Kuvausten aikaan oli hirveän kuuma eikä yöllä nukkuessakaan voinut oikein pitää mitään vaatteita. Heräsin sitten yöllä aivan hiessä, että tuossa on sängyn yläpuolellahan on kameran puomi! Vedin sitten hädissäni jotain peittoa päälleni ennen kuin tajusin ettei siinä mitään ole.

Sinä ja Muska Babitzin olitte ensimmäisiä suomalaisia rock-uran luoneita naisia. Vuosikymmeniä saatiin odottaa muita, mutta nyt on tyttäresi Janna ja jenniä, jippua, paulaa, miraa, maijaa, jonnaa, sannia ja chisua. Miltä tuntuu?

Olen hyvin ylpeä nuorista suomalaisista musiikintekijöistä - niin naisista kuin miehistäkin. Yksi syy siihen, että koko ajan pulpahtelee uusia lahjakkaita tekijöitä, on varmasti kehittyneessä musiikkikoulutuksessa. On yksinomaan hyvä, että tulee artisteja, joilla on oma soundi - aika pitkään jouduttiinkin kärvistelemään sen kanssa, että tehdään käännösiskelmiä ja puolivillaista huttua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    8. 8

      Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    5. 5

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    6. Näytä lisää