Jutta

Musiikki

Valikko

Musiikki

Huijasiko Cheek suomalaisia?

Kommentti
Menimme kaikki helppoon, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Mika Seppänen.
Just joo, ai se vetää vain stadionkeikan. No olipa "uutinen". Paljon porua tyhjästä. Todellinen antikliimaksi. Pitikö tuollaisen takia nyt koko Suomen media kutsua paikalle? Onpa sillä noussut julkisuus hattuun. Kuvittelee lahtelaispoika itsestään liikoja. Pelle mikä pelle.

Tuollaisia olivat monen reaktiot eilen sen jälkeen, kun Jare Tiihonen oli puhunut medialle kolme minuuttia ja kolme sekuntia hotelli Kämpin Peilisalissa.

Ja kyllä, minäkin olin hieman pettynyt, ettei kyse ollut vaikkapa kansainvälisestä artistiyhteistyöstä, avaruuslennosta tai artistinimen vaihdoksesta.

Mahtipontiset puitteet

Huijasiko Cheek meitä? Kyllä ja ei.

Alkutilanne oli, että Warner Music lähetti medialle kutsun Cheekin tiedotustilaisuuteen. Kutsussa ei mainittu tilaisuuden syytä. Oli vain aika, paikka ja tervetulotoivotus.

Mutta paikka, se herätti ensimmäisenä epäilyksen. Miksi niin mahtipontisessa paikassa?

Aiemmin samassa tilassa on kuitenkin järjestetty muun muassa Kimi Räikkösen lehdistötilaisuus pian maailmanmestaruuden jälkeen maaliskuussa 2008, EU:n huippukokous 2006 ja Miss Miljoona -finaali vuonna 2001.

Vastaus: koska Cheek. Mahtipontinen on Tiihosen Jaren toinen nimi.

Mutta tosiasiassa epäilykset heräsivät siksi, ettei kutsussa kerrottu mitään tilaisuuden sisällöstä.

Siksi Ilta-Sanomat käynnisti spekulaatiovyyhdin perjantaina verkkosivuillaan, ja pian Twitter, Facebook ja keskustelupalstat vilisivät arvailuja laidasta laitaan. Odotusarvo oli sfääreissä.

Haittasiko se Tiihosta? Ei.

Arvasiko Cheek, että ytimekkäästä ja salaperäisesti muotoillusta kutsusta nousee viikonlopun puheenaihe? Aivan varmasti.

Mediapeli hallussa

Eilinen tilaisuus olisi voitu helposti järjestää jossain vähemmän koreassa paikassa kuin Peilisali. Itse asiassa stadionkonsertista olisi voitu ilmoittaa aivan hyvin perinteisellä lehdistötiedotteella.

Mutta kummassakaan tapauksessa Cheek ei olisi noussut puheenaiheeksi. Ja sitä Cheek ja hänen taustatiiminsä totta kai halusivat.

Kuten Tiihonen eilen sanoi, "pelkkä kirje olisi ollut understatement", aliarviointia. Ennen kaikkea se olisi ollut Tiihosen mielestä Cheekin aliarvioimista.

Kutsuepisodi osoitti sen, että Cheek on Suomessa iso nimi, joka voi hyvässä lykyssä saada stadionin melko täyteen. Ja sen, että Tiihonen haluaa pelata mediapeliä, ja hän on oppinut tuntemaan sen metkuja ja lainalaisuuksia.

Ja media tarttuikin viikonloppuna täkyyn, allekirjoittanut ensinenässä. Kaikkialla kohistiin, vaikka Cheek itse oli hiljaa. Hän ei huijannut eikä luvannut kellekään enempää kuin eilen tiedotettiin.

Ja samaan aikaan hän veti kaikkia nenästä oikein huolella. Ja juuri siksi nyt ollaan pettyneitä.

Mutta pettyneitä mihin? Kun asiat osastaan suhteuttaa oikein, eilinen uutinen oli oikeasti kova musiikkiuutinen Suomessa.

Cheek on ensimmäinen suomalainen artisti, joka yksin valloittaa Olympiastadionin. Ensimmäinen suomalainen konsertti stadionilla ylipäätään sitten vuoden 1999 ja Mestarit areenalla.

Mutta uutinen menetti arvonsa, koska se osattiin arvata mediassa jo hyvissä ajoin.

Silti Cheek ei menettänyt arvoaan – pikemminkin kaikki kohina teki hänestä entistäkin isomman.

Menimme kaikki helppoon.

Päivitetty klo 11.34: Korjattu Mestarit areenalla -konsertin nimi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    6. 6

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    9. 9

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    6. Näytä lisää