Eija

Musiikki

Valikko

Musiikki

Äänestä Suomen aurinkoisinta kappaletta!

Pelastetaan marraskuu
Ehdokkaat Suomen aurinkoisimmaksi kappaleeksi on valittu. Nyt äänestetään!
Ilta-Sanomat ja musiikintekijöitä edustava Teosto etsivät Suomen aurinkoisinta kappaletta. Pyysimme etsintään teidän apuanne ja sitä myös saimme valtavasti. Peräti 1403 ihmistä ehdotti yli 300 eri kappaletta Suomen aurinkoisemmaksi kappaleeksi.
 
Kiitos kaikista ehdotuksista!
 
Valitsimme ehdotuksistanne 30 kappaletta lopulliseen äänestykseen. Äänestyslistalle valikoitui monipuolinen kattaus lauluja 60-luvun iskelmästä 2010-luvun räppiin.

Lukuisat niin sanotut kesähitit pääsivät mukaan, vaikka varsinaista kesähittiä tässä ei olla etsimässäkään. Kesähitit sopivat aurinkoisten kappaleiden listalle, sillä moni niistä täyttää Suomen aurinkoisimman biisin vaatimukset; on iloinen, energinen ja valoisa.

Vaikka kerroimme nimenomaan etsivämme duuria, moni kuitenkin sitkeästi ehdotti aurinkoisimmaksi kappaleiksi mollissa kulkevia lauluja. Tämäkin kertonee siitä, kuinka vahvasti olemme mollikansaa. Suurin osa mollikappaleista karsittiin pois joitain poikkeuksellisen iloisia ja fiilikseltään hyväntuulisia kappaleita lukuun ottamatta.

Toinen rajaus, jonka teimme on, että hyväksyimme vain yhden kappaleen per artisti tai yhtye.
 
Mutta mikä on Suomen aurinkoisin kappale? Sinä päätät! Ei kun äänestämään!

ÄÄNESTYS ON PÄÄTTYNYT. TULOKSET JULKAISTAAN VIIKOLLA 48.
 
Ehdokkaat Suomen aurinkoisimmaksi kappaleeksi:

KAPPALE ESITTÄJÄ
(Sinä olet) Aurinko Samuli Edelmann
Aamu Pepe Willberg
Anttilan keväthuumaus Tapio Rautavaara
Asfaltti polttaa Tehosekoitin
Auringossa Mari Rantasila
Aurinko Neljänsuora
Baden-Baden Chisu
Boom Kah Robin
Dirlandaa Kai Hyttinen
Enemmän duoo ku sooloo Kuningasidea
Huuda! Haloo Helsinki!
Ihana Aamu Johnny Liebkind
Jäätelökesä Maarit
Keltainen Aikakone
Kesä ja yö Eini
Kesäkatu Danny
Kran Turismo JVG Feat. Raappana
Kylmästä lämpimään Jukka Poika
Käyn ahon laitaa Junnu vainio
Mikä kesä Valvomo
Paista Päivä Tapani Kansa
Paratiisi Rauli Badding Somerjoki
Pitkä kuuma kesä Popeda
Puhelinlangat laulaa Katri Helena
Rusketusraidat PMMP
Saat syttymään Lauri Tähkä
Timantit on ikuisia Cheek
Tom tom tom Marion Rung
Tykkään susta niin että halkeen Juha Tapio
Väinö J. Karjalainen

Kuuntele äänestyksen tueksi Suomen aurinkoisinta soittolistaa. Kuunteluun tarvitset Spotify-tilin.

Ole nopea! Äänestä viimeistään torstaihin 21.11. mennessä.
 
Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Valkee 2 kirkasvalokuulokkeet (arvo 199 €)”. Valkee.com.
 
Ilta-Sanomat ja Teosto kertovat Suomen aurinkoisimman kappaleen marraskuun aikana.

Päivitetty: Tieto joidenkin mollikappaleiden kilpailussa mukana olemisesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    8. 8

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    6. Näytä lisää