Airi, Aira

Musiikki

Valikko

Musiikki

Beyoncé teki ennenkuulumattoman teon

Ilmiö
Kuka olisi ennustanut, että keskellä joulukuista yötä nettikauppoihin ilmestyneestä albumista tulisi yksi puhutuimmista musiikki-ilmiöistä?
Kuka tahansa artisti siihen ei olisi pystynyt, mutta amerikkalainen r&b-supertähti Beyoncé on kymmenen vuotta kestäneen soolouransa aikana kasvanut niin valtavaksi nimeksi, että hän pystyy.

13. joulukuuta puoliltaöin Yhdysvaltain itärannikon aikaa Beyoncé-nimeä kantava levy ja sen mukana tulleet 17 musiikkivideota ilmestyivät iTunes-musiikkikauppaan. Normaalisti artistien levyjä edeltää sinnikäs markkinointi, haastattelut, singlet ja musiikkivideot. Beyoncén uudesta levystä ei hiiskuttu kenellekään. Sen ilmestyminen pudotti penkiltä myös Suomessa laulajattaren promootiota hoitavan Sony Musicin.

-Olimme pikkujouluristeilyllä ja aivan äimänä, kun näimme uutiset. Tieto tuli meille samaan aikaan kuin kaikille muillekin, Piia Sarajuuri Sony Musicilta kertoo.

Levyn julkaisusta tiesi vain välttämättömän pieni porukka. Mutta miten voi olla mahdollista, että oma levy-yhtiökään ei tiedä artistin liikkeitä?

-Halusin seurata Madonnan jalanjälkiä ja olla oman itseni herra, rakentaa oman imperiumin. Halusin näyttää muille naisille, että tähän pisteeseen päädyttyä naisen ei tarvitse alistua kenenkään yhteistyökumppaniksi jakamaan rahat ja maineen. Kaiken voi tehdä itse, Beyoncé selitti tempaustaan albumin kuuntelutilaisuudessa New Yorkissa heti julkaisun jälkeen.

32-vuotias Beyoncé, koko nimeltään Beyoncé Giselle Knowles, on kiistatta yksi musiikkibisneksen vaikutusvaltaisimpia ja suurimpia naistähtiä. Huimat 17 Grammy-pystiä rohmunnut artisti on Grammy-historian kolmanneksi palkituin nainen. Muun muassa Crazy in Love-, Single Ladies- ja Halo-hiteistään tuttu laulaja on myynyt lähes 120 miljoonaa soololevyä maailmanlaajuisesti. Kikkailu uuden levyn kanssa kannatti, sillä se möi jo ensimmäisen kuukauden aikana maailmanlaajuisesti 2,5 miljoonaa kappaletta. Se on näinä päivinä kova luku, joka onkin jo nyt päihittänyt myynnissä tähden aiemman, vuonna 2011 julkaistun 4-levyn.

Uudesta levystä tuli myös iTunesin kaikkien aikojen nopeimmin myynyt levy yli sadassa maassa. Yllätysmomentti sai myös sosiaalisen median kuhisemaan. Se oli mainoskampanja, josta kuka tahansa levypromoottori näkisi päiväunia.

-Levyn tekoon kannustanut itsenäisyyteni saa voimaa äitiydestä. En enää tunne olevani vain jonkun lapsi. Äidiksi tullessani tunsin, että voisin repiä alas vanhat muurit. Tunsin itseni täysin vapautuneeksi. Toivon voivani opettaa naisia kääntämään epätäydellisyytensä voitoksi. Musiikkini syntyy omista epäilyksistäni, epävarmuudestani ja peloistani. Haluan, että minun perintöni on inspiroida ihmisiä, Beyoncé on kertonut.

Äitiys muutti Beyoncén suhtautumisensa elämään. Hän synnytti esikoisensa, Blue Ivy Carterin tammikuussa 2012. Hän ja tuottajamies Jay-Z muodostavat voimaparin, jonka yhteenlasketut tulot ovat vuodessa noin 100 miljoonaa dollaria. Beyoncé kontrolloi julkisuuttaan antamalla haastatteluja harkiten, mutta samalla jakaa intiimejä väläyksiä yksityiselämästään muun muassa Instagramissa.

32-vuotias laulajatar on niin suuri tähti kuin tällä hetkellä voi olla. Hän itse on antanut vihjeitä siitä, että haluaisi mahdollisesti tulevaisuudessa vaikuttaa miehensä tavoin tuottajana. Juuri nyt Beyoncén aika on kuitenkin esiintyä. Näyttävyydestään kehuttu kiertue tahkoaa parhaillaan Eurooppaa, mutta keikkajärjestäjä Live Nationin mukaan yrityksistä ja neuvotteluista huolimatta Suomeen Beyoncéa saadaan vielä odotella.

Lähteet: Business Insider, The Guardian, People, HBO, Forbes, Billboard, Huffington Post, Rolling Stone, Music Television ja Access Hollywood.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    8. 8

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää