Tatu, Daniel, Taneli

Musiikki

Valikko

Musiikki

AC/DC:n kohtalo vielä avoin - katso kuvat yhtyeestä vuosien varrelta!

Highway to Hell
Huhumylly rocklegenda AC/DC:n lopettamisesta käynnistyi eilen tiistaina, kun australialainen radiokanava kertoi jonkun AC/DC-muusikoista sairastuneen vakavasti.
Metal Hammer -lehden tietojen mukaan kyseessä olisi kitaristi Malcolm Young.

Huhujen mukaan yhtye olisi valmistellut uutta levyä ja lähtenyt kiertueelle myöhemmin tänä vuonna.

- Minulle on kerrottu, että kiertue peruuntuu ja emme koskaan enää näe AC/DC:n esiintyvän, australialaisen radiokanava 3AW:n toimittaja Peter Ford kertoo lehdelle.

AC/DC:n kohtalo on vielä avoin, eikä yhtye ole kommentoinut Malcolm Youngin mahdollista sairautta tai lopettamishuhuja. Yhtyeen odotetaan järjestävän tiedotustilaisuus vielä tämän päivän aikana.

Rockin jättiläinen

Rytmikitaristi Malcolm Young perusti yhtyeen vuonna 1973 veljensä, soolokitaristi Angus Youngin kanssa.

Ensimmäinen laulaja Dave Evans sai pian perustamisen jälkeen kenkää, sillä muut yhtyeen jäsenet pitivät miehen asennetta ylimielisenä.

Laulajan pestin otti harteilleen Ronald Belford ”Bon” Scott, ja Scottin kanssa levytettiin jättihitit kuten Highway to Hell ja If You Want Blood (You’ve Got It). Bon Scott menehtyi traagisesti helmikuussa 1980 alkoholimyrkytykseen.

Scottin kuoleman jälkeen yhtye harkitsi jopa lopettamista.

Sattumalta yhtyeen jäsenet olivat kiinnittäneet huomiota tuolloin Geordie-yhtyeessä vaikuttaneen Brian Johnsonin energiseen lavaesiintymiseen ja mies oli ollut etenkin edesmenneen laulaja Bon Scottin suosikki.

- Johnson on kaveri, joka tietää mistä rockissa on kyse, Bon Scottin kerrotaan lausuneen.

AC/DC:n viimeisin levy Black Ice julkaistiin vuonna 2008, jota seurasi albumin nimeä kantava maailmankiertue.

Yhtye on esiintynyt Suomessa useita kertoja, viimeksi vuonna 2010, jolloin konserttipaikkana toimi Ratinan stadion Tampereella.

Korjattu: Black Ice -albumin julkaisuvuosi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Suomalaisnaisilla tyly karsinta Davosin sprintissä

    6. 6

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    7. 7

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    8. 8

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    9. 9

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    10. 10

      Kiira Korven Petra-sisko kertoo elämänmuutoksestaan: Jätti vakituisen työn rahoitusalan yrityksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    3. 3

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Suomalaisnaisilla tyly karsinta Davosin sprintissä

    6. Näytä lisää