Anna, Anne, Anu

Musiikki

Valikko

Musiikki

Apulannan basisti ulos yhtyeestä - ilmoitus asiasta erikoisella tiedotteella, lue!

Apulanta
Apulannan basisti jättää yhtyeen. Yhtye tiedotti asiasta maanantaina hyvin erikoisella tavalla.
Apulanta tiedotti maanantaina, että yhtyeen basisti Sami Lehtinen jättää yhtyeen.

Lempinimellä Parta-Sami tunnettu Lehtinen aloitti Apulannan virallisena basistina vuonna 2005 - toimittuaan sitä ennen yhtyeen keikkakitaristina vuodesta 2001 alkaen.

Yhtyeen alkuperäisjäsenet laulaja-kitaristi Toni Wirtanen sekä rumpali Sipe Santapukki jatkavat yhtyeessä ja Apulannan keikkailu jatkuu jo kesäkuussa.

Yhtyeen tiedote asiasta oli laadittu hyvin erikoisin sanakääntein. Tiedotteen mukaan Lehtinen lähtee Apulannasta "yt-neuvottejujen seurauksena", ja tiedotteessa Lehtisen basistipestiä kutsuttiin "Apulanta Oy:n matalataajuusosaston projektijohtajan" tehtäviksi.

Apulanta ei toistaiseksi julkistanut Lehtisen seuraajaa yhtyeen basistina. Tiedotteen mukaan uusi basisti julkistetaan 6. kesäkuuta Kaarinassa järjestettävässä Saaristo Open -tapahtumassa, jossa Apulanta esiintyy.

Apulannan erikoislaatuinen tiedote kokonaisuudessaan:

26.5.2014

Apulanta Oy:n matalataajuusosaston projektijohtaja Sami Lehtinen jättää tehtävänsä

Apulanta Oy kertoi tänään, että yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena Sami Lehtinen jättää tehtävänsä yhtiön matalataajuusosaston projektijohtajana.

Lehtinen aloitti yhtiön palveluksessa vuonna 2001 toimien keskiääniääniosaston lisäsisällöntuottajana. Vuonna 2005 Lehtinen siirtyi yhtiön sisällä matalataajuusosaston projektijohtajaksi. Toimessaan Lehtinen oli edesauttamassa Apulanta Oy:n ennätyksellistä 21 singlelistan ykköspaikan saavuttamista, sekä kohoamista vaikutusvaltaiseksi superyhtyeeksi ja alan kiistattomaksi menestystarinaksi. Lehtinen jatkoi toimessaan vuoden 2014 toukokuuhun asti. Lehtisen uran varrelle mahtuu yli 10 kulta- ja platinalevyä. Käytännön kenttätyöpäiviä Lehtiselle ehti kertyä useita satoja.

Sekä Lehtinen että Apulanta Oy ovat sopineet ratkaisusta hyvässä yhteisymmärryksessä.

"Suunnanmuutoksen myötä kapasiteettini painottuu uusiin haasteisiin", Lehtinen kommentoi.

Matalataajuusosaston organisaatiomuutokset eivät aiheuta toimenpiteitä yhtiön olemassa oleviin tai tuleviin asiakkuuksiin, projektiyhteistyöhön eikä käytännön kenttätyöhön. Uuden matalataajuusohjelman lanseeraus ja projektijohtajan esittely suoritetaan 6.6. Saaristo Openissa Kaarinassa.

Organisaatiomuutokset edelleen dynamisoivat Apulanta Oy:n tuotekehitystyötä,  asiakaspalveluorientoituneisuutta sekä edesauttavat työhyvinvointia. Uusia innovaatioita tullaan julkistamaan Q3:een mennessä.

"Yhtiö panostaa jatkossa entistä laadukkaampien sisältöjen tuotantoon sekä kehittää edelleen erityisesti asiakkuuksien hallintaa. Muun muassa kenttätyön ja tuotekehityksen osalta tulevaisuudennäkymät ovat valoisat", toteaa Apulanta Oy:n toimitusjohtaja Simo Santapukki.

"Yhtiön strategisia voimavaroja tulevat tulevaisuudessa olemaan vahva henkilöstöjohtaminen sekä kaikki organisaatiosegmentit läpäisevä tuotannon katkeamaton laatuketju", linjaa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Toni Wirtanen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä: ”Muovin käryä muistuttava haju”

    9. 9

      Yhdessä jatkanut Ensitreffit alttarilla -pari avoimena MTV:lle suhteensa hankaluuksista: ”Näemme toisiamme paljon vähemmän kuin aikaisemmin”

    10. 10

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. Näytä lisää