Jutta

Musiikki

Valikko

Musiikki

Suomalais-kurdilainen laulaja saa tappouhkauksia musiikkivideonsa takia: "Minun piti mennä piiloon"

poptähti
Suomalais-kurdilainen laulaja Helly Luv on kansainvälisen läpimurron kynnyksellä. Naisten ja kurdien oikeuksia ajava laulaja on kuitenkin kohdannut runsaasti vihaa.
Helmikuun alku oli kurdilaulaja Helan Abdullalle, 25, hyvin ristiriitaista aikaa. Artistinimeä Helly Luv käyttävä, Lahdessa miltei koko lapsuutensa ja nuoruutensa asunut laulaja julkaisi 3. helmikuuta YouTubessa musiikkivideonsa Risk It All, ja vain alle vuorokaudessa hän oli yksi Lähi-idän puhutuimpia artisteja.

- Siitä uutisoitiin jo saman illan tv-uutislähetyksissä eri puolilla Lähi-itää, ja kaikki lähti ihan käsistä, Abdulla kertoo.

Nyt jo yli kolme miljoonaa katselukertaa YouTubessa kerännyt musiikkivideo levisi kuin kulovalkea, eikä ihme.

Videon kuvasto kun on hyvin poikkeuksellinen sikäläiseen kulttuuriin suhteutettuna.

Videon aluksi Helly Luv paiskaa katuun polttopullon - niin sanotun Molotovin cocktailin - ja myöhemmin hän tanssii rynnäkkökiväärejä pitelevien peshmerga-naiskurditaistelijoiden edessä.

Abdullalla on videolla yllään vuoroin peshmerga-joukkojen perinteinen univormu, vuoroin lyhyt, kimalteleva bilemekko.

Irakin autonomisessa Kurdistanissa kuvattu, kurdinationalistista sanomaa sisältävä video sai ääri-islamistit raivon valtaan.

- Aloin saada saman tien tappouhkausviestejä. Minun oli pakko piiloutua. Olin piilossa seuraavat pari viikkoa, koska minua etsittiin todella paljon ja monet tahot olivat valmiita maksamaan siitä, että minut tapetaan, Abdulla kertoo.

- Olin varautunut siihen, että video suututtaa joitakin tahoja, eivätkä ääri-islamistit hyväksy sitä. Sikäläisessä kulttuurissa naisen ei ole totuttu puhuvan niin avoimesti, puolustavan oikeuksiaan tai tavoittelevan unelmiaan.

- Olen niin vahvasti sitä kaikkea vastaan. Musiikillani haluankin inspiroida myös muita kapinoimaan sitä vastaan, että joku muu kertoo, miten meidän pitäisi elää. Ja totta kai musiikkini tarkoitus on edesauttaa kurdikansan tavoitetta saada vihdoin oma valtio.

"Osa suvustani käänsi selkänsä minulle"

Oma perhe ja ystävät ovat tukeneet Helania alusta lähtien ja ovat laulajan mukaan suuri osa hänen uraansa. Mutta osa sukulaisista on kääntänyt selkänsä.

- Jotkut sukulaiset lähettivät jopa tappouhkauksia. Se satutti minua, että osa suvustani käänsi selkänsä minulle.

Mutta samaan aikaan Risk It All -video on tuottanut Abdullalle runsaasti hyvää. Abdulla korostaa saaneensa Risk It All -videostaan myös paljon positiivista palautetta ympäri maailman. Ja hänen tavoitteensa olla ensimmäinen kurdistanilainen poptähti on yhä lähempänä.

Los Angelesiin 18-vuotiaana omin päin uraansa luomaan lähteneellä laulajalla on levytyssopimus amerikkalaisen G2 Music -tuotantoyhtiön kanssa ja hän on ehtinyt työskennellä urallaan useiden nimekkäiden tuottajien kanssa. Toisen singlensä Love & War Helly Luv julkaisee elokuussa.

Lisäksi hän näyttelee syksyllä ensi-iltansa saavassa iranilaisohjaaja
Bahman Ghobadin elokuvassa Merdan (suom. Kuolema), jonka on tarkoitus mennä kansainväliseen levitykseen ja päästä esitettäväksi suurilla elokuvafestivaaleilla.

- Kaikki on mennyt aivan mahtavasti. Sanoin jo pienenä, että 18-vuotiaana lähden ulkomaille tavoittelemaan laulajan uraa, koska olin jäänyt koukkuun siihen esiintymisen tunteeseen. Olen aina halunnut olla kansainvälisesti tunnettu artisti.

- Mutta tämä kaikki ei ole tapahtunut yhdessä yössä. Olen tehnyt useita vuosia ahkerasti töitä urani eteen. Ja nyt palaset alkavat hiljalleen loksahdella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    10. 10

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää