Kyllikki

Musiikki

Valikko

Musiikki

Tuohtuneet vanhemmat ripittivät Salovaaraa puhelimessa 90-luvulla

Pertti Salovaara matkaa viikonloppuna nostalgiaan. Hän näkee vihdoinkin livenä kaikki ne artistit, joita puhkikulutti radiosoitossa 90-luvulla.
- Pandoran olen nähnyt ennenkin. Hän ei ole mikään per*eenheiluttaja, vaan kunnianhimoinen artisti, joka on yllättänyt soittamalla akustisella kitaralla Gunnareiden biisiä. Hän ei mene sieltä, mistä aita on matalin, Pertti Salovaara luovaa festareiden artistikattausta.

Pertti ”Salodanger” Salovaara juontaa yhdessä Radio Mafian aikaisen kollegansa Anssin eli Ari Peltosen sekä muun muassa HotHit-ohjelmassa ja Seitsemäs taivas –yhtyeessä vaikuttaneen Jocka Träskbäckin kanssa We Love the 90’s -festivaalit Helsingin Suvilahdessa viikonloppuna.

Salovaara veti alun perin Freemanin kanssa Faksimafiaa 1990-luvun alussa Radio Mafialla. Kun ohjelma lopetettiin, esimiehet ilmoittivat radioäänelle tämän saavan oman ohjelmansa ja sen nimen olevan Salovaara.

- Tee jotakin puhelimella oli evästys, mies muistelee.

Alussa ohjelma haki musiikillisesti tyyliään, mutta jämähti sitten sen ajan suosituimpaan musiikkityyliin, eurodanceen.

-  Kaikki ohjelmassa toteutetut asiat, kuten häiriöpuhelut, olivat kuuntelijoiden ideoita. Eräs kuuntelija oli pyytänyt meitä soittamaan kaverilleen. Seuraavalla viikolla tuli kirjeitä 30 kuuntelijalta, jotka halusivat, että soitamme heidän kavereilleen.
 
Sanattomaksi Salovaaran sai raumalaismies, jolta juontaja pyysi oikein kunnon lausahdusta rauman murteella. Mies innostui murjaisemaan painokelvotonta ilotyttöseikkailuista suorassa lähetyksessä.

Perjantai-illan kohokohtaa kuunteli parhaimmillaan 42 prosenttia kaikista radiota kuunnelleista, mikä on käsittämättömän korkea määrä.

Pikkutuhmista puheista tuli palautettakin.

- Kun kuuntelijoiden ikäryhmä on 13–19 vuotta, niin totta kai heitä kiinnostaa vastakkainen sukupuoli. Olen minä viettänyt perjantaina tunteja lähetyksen jälkeen puhelimessa tuohtuneiden vanhempien kanssa.

Kasvot Salovaara sai, kun Yle alkoi esittää 1994 vuonna K18 – Moottori-ilta Pasilaa. Salamyhkäisyys meni, kun kasvot tulivat tutuksi, mutta se oli välttämätöntä uralla etenemiseen.

Salovaara juonsi radiossa myös Heinähässäkkää Jusu Lounelan kanssa. Vuonna 1997 hän koki olevansa tien päässä ohjelmiensa kanssa ja saavuttaneensa sen, mitä niillä oli saavutettavissa.

- Oli aika mennä eteenpäin, joten siihen sopi tämä liikennepuoli, Radio Novalla tuohon aikaan Sinistä eläintarhaa ja Salovaara liikenteessä –ohjelmaa juontanut mies selittää.

Eurodance linnoittautui erityisesti Keski-Euroopan ja Pohjoismaiden soittolistoille. Atlantin yli se ei koskaan yltänyt.

- Amerikkalaisten musiikkimaku nousee mustasta musiikista, kuten muun muassa soulista, jazzista ja bluesista. Euroopassa taas ammennetaan saksalaisista schlagereista ja iskelmästä. Kun ne yhdistää ja laittaa tanssikompin päälle, siinähän meillä on eurodancehitti.

We Love the 90's -festivaalin juontavat Pertti Salovaara, Ari "Anssi" Peltonen ja Jocka Träskbäck. Ensi perjantaina ja lauantaina järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät Thomas Anders Modern Talking Band, Bad Boys Blue, Dr. Alban, E-Type, Pandora, Basic Element, Mr. President, Dj Sash, E-Rotic, Alexia, Captain Hollywood Project, Günther, Waldo's People, Dj Matti Airaksinen, CatCat, Hausmylly, Aikakone, Cappella, Rednex, Captain Jack, Dj Bobo, Magic Affair ja Daze.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    7. 7

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää