Sampsa

Musiikki

Valikko

Musiikki

Phil Collins paljastaa: Avasin viinipullon jo 11:ltä aamulla

Selviytymistarina
Genesis-yhtyeestä tutun muusikon Phil Collinsin elämä alkoi mennä jyrkästi alamäkeä kolmannen avioeronsa jälkeen.
Arviolta liki 150 miljoonaa euroa pankkitilillä, 250 miljoonaa myytyä levyä ja seitsemän Grammy-palkintoa, luulisi Phil Collinsin voineen eläköityä onnellisena. Mutta toisin kävi. Collins kertoi nyt avoimesti ongelmistaan brittiläisen Mirror-lehden haastattelussa.

Collins, 63, kertoi lehdelle, kuinka hän päätti jäädä eläkkeelle 2004, kun hänen kuopuksensa, Matthew, syntyi.

- Ajattelin, että teen tämän nyt oikein, en tarvitse enää kultalevyä, palkintoja tai mielihyvää, haluan pysähtyä ja kasvattaa lapseni. Ja sitten tapahtuu kaikkea, mitä ei voi kontrolloida. Tuli avioero, enkä enää elänytkään lasteni kanssa.

- Sitten he muuttivat Miamiin, ja yhtäkkiä minä olen eläkkeellä eikä minulla ole lapsia. Joten nousen ylös ja katselen krikettiä, avaan television ja viinipullon 11:ltä aamulla. En ole koskaan ollut alkoholisti: siitä vain tuli tapa.

Collins kertoo käyttäneensä paljon erilaisia lääkkeitä milloin mihinkin vaivaan. Lääkkeiden yhteisvaikutus sai hänet kaatuilemaa välillä jopa sairaalakuntoon, ja hän sai vakavan haimatulehduksen. Lisäksi koko uraa uhkaava jännevamma ranteessa sekä yksinäisyys saivat muusikon luisumaan kohti masennusta.

- Olen ollut kolmesti naimisissa ja minulla on viisi lasta. En asu yhdenkään vaimoni tai lasteni kanssa, ja se saa välillä minut surulliseksi.

Ystävät ja lääkärit tukena

Ilman ystäviään, kuten bändikavereitaan Mike Rutherfordia ja Tony Banksia, ja lääkäreidensä tukea Collins myöntää, että tuskin olisi selvinnytkään alhostaan.

- Lääkärini sanoi: Saan sinut lopettamaan juomisen, mutta en voi antaa sinulle syytä nousta aamuisin ylös. Lopetin juomisen 18 kuukautta sitten, mutta he yhä yrittävät löytää minulle sitä syytä.

Tunnelin päässä näkyy kuitenkin valoa. Hiljattain BBC2-kanava kokosi Genesiksen yhteen dokumenttia varten ja Genesikseltä ilmestyi uusi kokoelmalevy. Collins onkin päässyt taas hieman musiikkibisneksen makuun.

- Oli mahtavaa, kun me viisi olimme taas yhdessä. Mikään ei estä meitä jälleen kirjoittamasta musiikkia yhdessä.

Hän miettii jopa mahdollisuutta esiintyä jälleen, vaikka myöntääkin pelkäävänsä, olisiko heillä enää edes yleisöä. Vasemman ranteen jännevamma on lisäksi tehnyt rumpujen soitosta liki mahdotonta.

- Yritin soittaa rumpuja muutama viikko sitten, mutta tuntui siltä, kuin vasen käteni kuuluisi jollekin toiselle. Tunto on hävinnyt kahdesta, kolmesta sormesta molemmista käsistä, vasemmasta kädestä kokonaan. Se on hyvin turhauttavaa. Talvella en voisi olla lainkaan kiertueella, sillä kylmän sään takia rumpukapulat eivät pysy kädessä.

Collins on seurustellut kahdeksan viime vuotta yhdysvaltalaisen uutistenlukijan Dana Tylerin kanssa, mutta kolmen erittäin kalliin avioeron jälkeen hän on sanonut tuskin enää menevänsä naimisiin. Nykyään hän jakaa aikansa New Yorkin, Sveitsin kotinsa sekä Miamin kesken ollakseen lähellä lapsiaan.

Collinsilla on ensimmäisestä viisivuotisesta avioliitostaan Andrea Bertollin kanssa 37-vuotias poika Simon sekä 42-vuotias adoptiotytär Joely. Toinen avioliitto Jill Tavelmannin kanssa kesti 12 vuotta, ja siitä Collinsilla on 25-vuotias Lily-tytär, joka on menestynyt näyttelijä.  Orianne Ceveyn kanssa Collins oli naimisissa viisi vuotta. Heillä on 13- ja 9-vuotiaat pojat Nicholas ja Matthew.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

    6. 6

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    7. 7

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    8. 8

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

    6. Näytä lisää