Tuija, Tuire, Vanessa

Musiikki

Valikko

Musiikki

Tämä pilailulaulu on hautajaisten ykkössuosikki Briteissä

Britanniassa on selvitetty, mitä musiikkia soitetaan eniten hautajaisten yhteydessä. Toisin kuin Suomessa, ei ykköseksi noussutkaan virsi.
Monty Pythonin klassikko Always Look On The Bright Side Of Life on noussut Britannian suosituimmaksi säveleksi hautajaisten yhteydessä.

Hautausurakoitsijoiden kanssa tehdyn tutkimuksen mukaan paljastuu, että aiemmin ykköstilaa pitänyt Frank Sinatran My Way on saanut tehdä tilaa vuoden 1979 Brianin elämä -leffan tunnusbiisille.

Hautausurakoitsija David Collingwoodin mukaan tämä johtuu "sukupolvenvaihdoksesta suhteessa hautajaisiin".

- Modernit hautajaiset ovat hyvin paljolti henkilökohtainen valinta, hän lisää BBC:lle.

- Erilaisten laulujen soittaminen hautajaisissa kuvastaa kuinka yhä useammat ihmiset haluavat persoonalliset hautajaiset, ja muistaa rakkaidensa elämää heille sopivalla jäähyväisillä.

Eric Idlen esittämä Monty Python -laulu nousi kolme vuotta sitten sijalle 13 ja tänä vuonna ykköseksi hautajaissuosikkina.

Suosikkilistalla on lisäksi mm. Robbie Williamsin hitti Angels. Listan kakkonen ja kolmonen ovat silti perinteisemmät virret, eli Herra on paimeneni sekä Oi Herra, luoksein jää.

Silti jopa 84 prosenttia hautausurakoitsijoista sanoo, että virret tai klassiset sävellykset menettävät suosiotaan nopeammin kuin muut musiikkilajit.

30 000 hautajaisista tehdyn tutkimuksen mukaan lopulta vain yhdeksän top-20-kappaleesta oli perinteisiä hautajaissäveliä.

Aivan kaikkea ei silti suostuta hautajaisissakaan soittamaan. Sopimattomina sanoituksiensa vuoksi pidetään mm. Frankie Goes To Hollywood -yhtyeen Relax-biisiä, Sex Pistolsin God Save The Queenia ja John Lennonin Imaginea.

20 suosituinta hautajaismusiikkia Britanniassa

  • Always Look on the Bright Side of Life - Eric Idle
  • The Lord is My Shepherd - Traditional
  • Abide with Me - Traditional
  • Match of the Day -teema
  • My Way - Frank Sinatra
  • All Things Bright and Beautiful - Traditional
  • Robbie Williams - Angels
  • Enigma Variations (Nimrod) - Elgar
  • You'll Never Walk Alone - Gerry and the Pacemakers
  • Cricket Theme/Soul Limbo - Booker T & the MG's (tv-teema)
  • Canon in D - Pachelbel
  • My Heart Will Go On - Celine Dion
  • Last of the Summer Wine -teema
  • Only Fools and Horses -teema
  • Time to Say Goodbye - Sarah Brightman ja Andrea Bocelli
  • Four Seasons - Vivaldi
  • Ava Maria - Schubert
  • Coronation Street -teema
  • You Raise Me Up - Westlife
  • Over the Rainbow - Eva Cassidy
  • World in Union (Rugby-teema) - Dame Kiri Te Kanawa ja muut versiot
  • Nessun Dorma - Puccini
  • Adagio - Bizet/Albinoni
(Huom: Osa kappaleista on jaetulla sijalla. Virsien ja muiden kappaleiden nimiä ei ole suomennettu)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    7. 7

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    8. 8

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    9. 9

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    10. 10

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää