Meri, Vellamo

Musiikki

Valikko

Musiikki

Petri Nygård sai poliisit peräänsä Berliinissä – ”Oli mukana erilaisia pommeja”

Musiikkivideo
Petri Nygårdin uuden Scooraan-musiikkivideon kuvauksiin liittyi dramatiikkaa.
Petri Nygårdin uusi musiikkivideo Scooraan kuvattiin Berliinissä, mikä oli kuvauskaupunkina hieman toisenlainen kuin esimerkiksi Thaimaan Pattaya tai Las Vegas, missä Nygårdin aiempia videoita on kuvattu.

– Haimme videoon tiettyä, hieman erilaista fiilistä, ja sitä sieltä tuntui löytyvän. Halusimme hieman vakavampaa kulmaa, Nygård kertoo.

Videon kuvaukset eivät kuitenkaan sujuneet ongelmitta.

– Siellä tuli kaikenlaista kommervenkkiä ja kielimuuria, emmekä saaneet oikein kuvauslupiakaan siellä, minkä takia meidän piti mennä kuvaamaan salaa yömyöhään.

– Saimme lopuksi vielä poliisitkin perään, koska meillä oli mukana erilaisia pommeja ja ilotulitteita, joiden voimakkuudesta emme itsekään tienneet. Ja kun aloimme niitä ampua ilmaan loppukaronkan kunniaksi, tuli poliisi äkkiä paikalle. Mutta livahdimme siitä kivasti pois, eikä siitä tullut mitään seuraamuksia. Eikä toivottavasti tule enää jälkikäteenkään.

Nygårdin uudessa kappaleessa puhutaan scooraamisesta, joka Nygårdin mukaan tarkoittaa onnistumista.

– Biisin idea on se, että elämässä ja yhteiskunnassa on juttuja, jotka vaikuttaa meihin negatiivisellakin tavalla, mutta tärkeintä on aina pitää kiinni omasta jutusta ja sydämestä. Siten pääsee scooraamaan ja voittamaan.

Katso alta Petri Nygårdin uusi Scooraan-musiikkivideo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    6. 6

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    3. 3

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. Näytä lisää