Jutta

Musiikki

Valikko

Musiikki

Ensiesitys IS:ssä! Paluu talven lumoon – tältä näyttää Tony Kakon ja Dark Sarahin yhteisvideo

Musiikkivideo
Sinfonista metallia tekevä Dark Sarah -yhtye sai nimekkään vierailijan Light In You -singlelleen ja -musiikkivideolleen.
Dark Sarah -yhtyeen tuoreessa Light In You -kappaleessa ja -musiikkivideossa vierailee Sonata Arctica -yhtyeen laulaja Tony Kakko.

Tuoreessa musiikkivideossa on mukana sydäntalven lumoa ja jylhyyttä. Light In You -kappale on puolestaan Euroopassa 8. toukokuuta ja Pohjois-Amerikassa 12. toukokuuta julkaistavan Behind The Black Veil -albumin avainkappaleita.

Behind The Black Veil on konseptialbumi, joka kertoo tarinan Sarahista, jonka kaksi mieltä ottavat mittaa toisistaan.

– Albumi kertoo tarinan siitä, kuinka Sarah kokee elämänsä siihen asti suurimman trauman tullessaan jätetyksi alttarille. Sarahin sisällä herää hänen paha sivupersoonansa Dark Sarah, joka ottaa hänestä vallan. Albumi seuraa psykologista taistelua näiden kahden mielen välillä. Sarah ja Dark Sarah kohtaavat levyn aikana eri hahmoja, joista yksi on Tony Kakon esittämä Kuu, kuvailee Heidi Parviainen, nainen Dark Sarahin takana.

– Light In You on valoisa lopetus levylle. Se on rakkaustarina. Lyhyesti levyn juoni menee näin: Sarah on paennut Dark Sarahia talven keskelle metsään ja toivoo, että lumi peittää hänen jälkensä eikä Dark Sarah löydä häntä. Sarah on hämmentynyt ja surullinen, jopa Kuu on hylännyt hänet. Silloin Kuu (Tony) tulee esille ja kertoo, että hän näkee Sarahissa vielä valoa. He rakastuvat, mutta tietävät että Kuu katoaa aamun sarastaessa. Loppu selviää videosta ja sanoista.

– Tonin kanssa oli hauskaa työskennellä! Vaikka Tonylla oli takanaan keikka ja matka Tampereelle ja kuvattiin koko yö talven keskellä metsässä, oli tunnelma iloinen ja jopa hilpeä! Heidi Parviainen kertoo.

Tony Kakko innostuu kehumaan Light In You -kappaletta ja -musiikkivideota.

– Hieno positiivisen viban sävellys, joka on sovitettu taidolla ja rakkaudella. Videon teossa oli taikametsämäinen tunnelma. Kuvitelkaa, oltiin keskellä yötä metsässä ja luonto tarjosi parastaan lumihiutaleiden leijaillessa hiljalleen taivaalta koko kuvausten ajan. Vau, Kakko tunnelmoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    9. 9

      Takavuosien tennistähti Anna Kurnikova tänään 35 vuotta – katso kuvat vuosien varrelta

    10. 10

      Ysäribileet Salohallissa työllistivät Lounais-Suomen poliisia: ”Viuhuvaa käsilaukkua, terävää korkokenkää...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää