Unelma, Anelma

Musiikki

Valikko

Musiikki

Tangomarkkinoiden finaalissa tuttuja kasvoja – mukana radiojuontaja, Idols-finalisti sekä tangoprinssejä ja -prinsessoja

Tangomarkkinat
Tangomarkkinoiden finaalissa nähdään paljon tanssikansalle tuttuja kasvoja.
Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalipaikat ratkaistiin lauantaina Tampereen Tohlopissa pidetyssä karsinnassa.

Tangokuningattaren tittelistä kisaavat heinäkuussa Seinäjoella järjestettäväss finaalissa Piritta Venho, Erika Vikman, Virpi Piippo, Nina Åkerman, Tiina Pitkänen ja Susanna Heikki.

Tangokuningatarfinalistien joukossa on muutamia ennestään tuttuja laulajia. Susanna Heikki kruunattiin vuonna 1997 tangomarkkinoilla tangorinsessaksi ja sen jälkeen on levyttänyt musiikkia ja keikkaillut säännöllisesti. Hänet tunnetaan myös Radio Nostalgian juontajana.

Piritta Venho on puolestaan tangoprinsessa vuodelta 1998 ja viime vuonna hän jäi kuningatarkisassa toiseksi voittajaksi kruunatun Maria Tyysterin taakse.

Finalistien kuopus Erika Vikman kilpaili puolestaan vuonna 2013 Idolsissa ja selvisi kisassa aina ns. finaalilähetyksiin saakka. Hän sijoittui kisassa lopulta yhdeksänneksi.

Tangokuninkuudesta mittelevät puolestaan Markku Ketola, Juha Hautaluoma, Rami Rafael, Benjamin Enroth, Kalle Jussila ja Aki Samuli.

Myös kuningaskisassa on mukana tangokisoista tuttuja laulajia, Miesfinalisteista tangokansalle tutuin lienee kaksinkertainen tangoprinssi Rami Rafael, joka pääsi lähelle tangokuninkaan titteliä vuosina 2002 ja 2003.

Myös Juha Hautaluoma on kolmatta kertaa mukana finaalissa, sillä hän on aiempina vuosina sijoittunut kaksi kertaa kolmanneksi tangomarkkinoiden finaalissa.

Markku Ketolaa kuultiin puolestaan tangomarkkinoilla vuonna 1993, jolloin hän jäi Sebstian Ahlgrenin jälkeen tangoprinssiksi. Ketola oli mukana myös Syksyn sävel -kisassa vuonna 1998.

Kalle Jussila sen sijaan oli mukana tangofinaalissa vuonna 2013.

Benjamin Enroth oli puolestaan mukana vuoden 2011 Idolsissa sekä X Factorissa vuonna 2009, mutta kummassakaan hän ei selviytynyt live-lähetyksiin saakka.

Seinäjoen Tangomarkkinat järjestetään 8.–12. heinäkuuta.

Juttua muokattu klo 13.38: Korjattu vuosi, jolloin Markku Ketolasta tuli tangoprinssi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää