Matti, Matias

Musiikki

Valikko

Musiikki

Epämiellyttävä totuus Cheekistä

Cheekin paluu
Cheekin Blockfest-keikka oli huima show, mutta se ei silti ylittänyt rimaa, kirjoittaa Ilta-Sanomien musiikkitoimittaja Mika Seppänen.
Tasan vuosi sitten kirjoitin, kuinka ylivoimainen Cheek oli Olympiastadionilla ja kuinka hän hallitsi 40 000 -päistä yleisöä täysin tahtonsa mukaan. Cheek oli stadionkeikkailtoinaan suurempi kuin yksikään suomalaisartisti ikinä Suomessa.

Siksi iso kysymys Jare Tiihosen viikonloppuna tekemän paluun kohdalla on ollut, mitä välivuosi on hänen suosiolleen tehnyt ja mihin suuntaan ura nyt paluun jälkeen menee. Onko Cheek enää yhtä suuri?

Lauantai-iltana Ratinan stadionilla Cheek veti hyvin vakuuttavan, miltei puolitoistatuntisen keikan ja kuten vuosikin sitten, noin 20 000 -päinen yleisö eli erittäin innokkaasti keikassa mukana. Sadat kirkuivat villisti miltei yhtä soittoa ja yleisön yhteislaulu kaikui useina hetkinä kauas yli sekä Tammerkosken että Viinikanlahden.

Se on kova saavutus räppäriltä, jonka miltei kaikki kappaleet kertovat vain Jare Tiihosesta ja hänen artisti-alter-egostaan. Kuka muu muka? No Chekkonen.

Mutta vaikka Cheekin Blockfest-keikka oli huima show, ei se silti aivan ylittänyt rimaa allekirjoittaneen mielestä.

On ehkä epäreilua verrata Ratinan-keikkaa tai tulevan jäähallikiertueen konsertteja Olympiastadionilla nähtyihin spektaakkeleihin, mutta niihin vertailu käy vielä kauan kaikessa tekemisessä. Se on Cheekille epämiellyttävä totuus, jonka takia hänellä oli taukovuoden aikana ristiriitaisia ajatuksia paluustaan. Jatkuva itsensä ylittäminen on äärimmäisen raskasta.

Tulevalla jäähallikiertueella kaikki odottavat keikkojen olevan vähintään stadiontasoa, ja saattaa olla, että joidenkin katsojien odotukset eivät täyty. Kaikki stadionluokkaa pienempi tuntuu yksinkertaisesti vain pienemmältä – pahimmillaan jopa pettymykseltä.

Esimerkiksi Ratinan-paluukeikasta puuttui mielestäni stadionkeikkojen intensiteetti, intohimo ja voima eikä konsertin rakennekaan ollut täydellinen. Tiihosen rohkea päätös jättää joitain hittejä pois ja esittää tilalla muutamia tuntemattomampia biisejä ei onnistunut täysin, sillä keikan tunnelma latistui esimerkiksi Kaikki hyvin -kappaleen aikana melko dramaattisesti.

Toisaalta viime vuodelle identtinen hittikavalkadi olisi tuntunut Ratinassa vanhan toisinnolta. Lähtökohdat Ratinan-keikalle olivat siis vaikeat – varsinkin, kun artisti itse joutui esiintymään sairaana.

Jotta Cheek-hurmos voisi jatkua entisellä tasolla, vaaditaan uudelta Alpha Omega -albumilta vielä isompia lekoja kuin vasta esitellyt kappaleet Sä huudat ja Chekkonen ovat.

Uudet jättihitit pitäisivät Cheekin entisen kaltaisessa suuruusluokassa, koska vanhoilla hiteillä ja comeback-hehkutuksella ei voi lentää loputtomiin.

Sillä stadionluokan keikkoihinkin voi turtua.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. 6

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

    10. 10

      Tosi-tv-kaunotar laihtui yli 20 kiloa 8 kuukaudessa – pudotti raskauskilot erikoisella tavalla: Syö päivittäin aamupalaksi pastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. Näytä lisää