Sampsa

Musiikki

Valikko

Musiikki

Kommentti: Kuinka hyvin islam ja musiikki sopivat yhteen?

musiikki
Islam ei salli tietynlaisia lauluja, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimituksessa vieraileva egyptiläinen kulttuurijournalisti.
Kirjoitin maanantaina Ilta-Sanomien verkkosivuille kommentin suomalaisesta musiikkiteollisuudesta ja sen arabimaiden musiikkituottajille antamasta hyvästä esimerkistä – musiikkiteollisuus arabimaissa kohtaa nyt suuria haasteita. Kirjoitukseni herätti keskustelua musiikin ja islamin yhteensopivuudesta.

Niin, miten musiikki ja islam sopivat yhteen? Ovatko arabit ja muslimit todella kiinnostuneita taiteesta?

Asia on aivan selvä. Musiikki, kuvataide, kuvanveisto, elokuva, teatteri ja monet muut taiteenlajit ovat muovanneet arabien mieltä ja sielua jo vuosisatojen ajan. Useimmat arabinuoret suhtautuvat avoimemmin erilaiseen klassiseen ja moderniin musiikkiin kuin eurooppalaiset luulevat.¨

Muslimeiksi tekeytyvät ääriryhmien ja terroristijärjestöjen jäsenet ovat viime vuosina onnistuneet levittämään väärää sanomaa, jolla ei tosiasiassa ole mitään tekemistä islamin ydinsisällön kanssa.

Islam ei absoluuttisessa mielessä kiellä mitään. Musiikissa ja laulussa ainoastaan sanoitukset määrittävät sen, mikä on kiellettyä ja mikä ei. Islam sallii esimerkiksi rakkautta, tasa-arvoa, rauhaa ja isänmaallisuutta käsittelevät laulut. Ne ovat olleet keskeisessä asemassa – kertomassa kansakuntien tarinaa, tukemassa vallankumouksiamme ja dokumentoimassa historiaamme. Sen lisäksi ne ovat ottaneet kantaa yhteiskunnallisiin vääryyksiin.

Esimerkiksi Egyptin 25. tammikuuta 2011 alkanut ja 18 vuorokautta kestänyt vallankumous toi esille monia underground-bändejä, joiden rockmusiikilla oli tärkeä rooli kansan kannustamiseksi taisteluun epäoikeudenmukaisuutta, sortoa ja epätasa-arvoa vastaan. Ne nostattivat kansaa vaatimaan demokraattista poliittista järjestelmää.

Samalla tavalla rap-musiikilla oli tärkeä osa Tunisian vallankumouksessa, sillä se antoi nuorille tilaisuuden saada äänensä kuuluviin vapauden ja paremman elintason puolesta. Siinä on musiikkityyli, jota islam tukee täysin.

Monet muutkin musiikkilajit puuttuvat tärkeisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin kuten seksuaaliseen ahdisteluun, köyhien ja osattomien auttamiseen sekä naisten oikeuksiin. Tämä on niin ikään täysin sallittua.

Islam ei sen sijaan hyväksy lauluja, joiden sisältö on seksuaalinen tai joissa on kiroilua, väkivaltaa, huumeita tai jotka kiihottavat seksuaalisia haluja. Ne ovat ristiriidassa uskontoa vastaan, jonka tarkoituksena on levittää hyvää sanomaa ja hyviä käytöstapoja.

Vaikka arabimaiden musiikkiteollisuus elää taloudellisesti vaikeita aikoja, tekevät monet nuoret riippumattomat laulajat ja muusikot työtä alansa hyväksi etsimällä hyviä sanoituksia ja tuomalla esiin uusia musiikkityylejä, jotka yhdistävät arabialaista musiikkiperinnettä uusiin länsimaisiin suuntauksiin ja kappaleisiin.

Musiikki on kautta historian ollut luomassa kansallista identiteettiä arabi- ja muslimimaissa. Soittimia on kuvattu kotimaani Egyptin muinaisiin temppeleihin ja hautamuistomerkkeihin jo 7000 vuotta sitten. Musiikki on ja tulee aina olemaan tärkeä osa kulttuuriamme. Islam hyväksyy hyvän musiikin ja hyvät sanoitukset, jotka on tarkoitettu kehittämään yhteiskuntaa ja sen moraalisia standardeja.

Kirjoittaja on egyptiläinen toimittaja, joka osallistuu ulkoministeriön järjestämään Foreign Correspondents’ –ohjelmaan Suomessa.

Hän on parhaillaan mediaharjoittelussa Ilta-Sanomissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    8. 8

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    9. 9

      Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

    10. 10

      Venäjän tappiot Syyriassa kasvavat – eversti sai surmansa kranaattitulessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. Näytä lisää