Meri, Vellamo

Musiikki

Valikko

Musiikki

Aseistautunut mies uhkaili Bonoa Tukholmassa – U2:n konsertti Globenissa peruttiin

U2:n konsertti oli alkamassa, kun katsojat pyydettiin poistumaan rakennuksesta. Ruotsalaismedioden mukaan yhtyeen laulajaa Bonoa olisi uhkailtu.
Maailmanluokan stadionrockbändi U2:n piti aloittaa konsertti Tukholman Globenissa sunnuntai-iltana kello 21 jälkeen Suomen aikaa.

Konserttivieraat olivat saapuneet sisään, kun yhtäkkiä heidät vaadittiin poistumaan takaisin ulkosalle. Globeniin oli tehty uhkaus. Expressenin mukaan uhkailun kohteena olisi ollut U2:n laulaja Bono.

Aftonbladet kertoo saaneensa tietoja, joiden mukaan poliisi kutsuttiin Globen-areenalle, kun järjestäjät olivat päästäneet sisään miehen, jolla oli mukanaan ase.

Lähteiden mukaan kyseinen mies olisi kertonut olevansa poliisi ja unohtanut jättää aseensa töihin.

Tukholman poliisin tiedottaja Towe Hägg kertoo Aftonbladetille, että järjestäjät eivät olleet tyytyväisiä konsertin turvallisuuteen.

– Olemme saaneet järjestäjiltä tietoja, joiden perusteella olemme käynnistäneet alustavat tutkimukset tuliaserikkomuksesta.

Expressenin mukaan poliisi etsii tapaukseen liittyen noin parikymppistä aseistautunutta miestä.

Areenalla olleet ihmiset eivät tienneet mistä on kyse ja miksi ihmisiä ei ensin päästetty sisälle konserttiin ja sen jälkeen käskettiinkin ulos.

– Odottavalle yleisölle kerrottiin, että ongelmia olisi lippujen skannauksessa, mutta loppuvaiheessa tuli ilmi että kyse olikin uhkauksesta, IS:n lukija kertoo.

Paikalla olleet IS:n lukijat kertovat, että permantopaikoilla olleita ihmisiä ei oltu päästetty ulos.

– Muut laitettiin ulos mutta ei meitä, yksi lukija kertoo.

– Välillä piti siirtyä katsomoon ja taas permannolle, kahteen otteeseen. Jälkimmäisellä kerralla kaikille tehtiin ruumiintarkastus, kertoo toinen paikalla ollut U2-fani.

Silminnäkijöiden mukaan järjestyshenkilökunta etsi jotain katsomon penkkien alta.

– Seurasimme, kun katsomosta penkki penkiltä etsittiin jotakin.

U2:n konsertti on siirretty tapauksen vuoksi tiistaille.

(Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.)

Konsertin piti olla jättitapaus ja noin 14–16 000 katsojaa vetävä Globen oli loppuunmyyty.

Olitko paikalla? Jätä Ilta-Sanomille juttuvinkki tai ole yhteydessä uutistoimitukseen numeroon +3589-1223420.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. Näytä lisää