Visa

Musiikki

Valikko

Musiikki

Muistatko vielä TVOF:in ensimmäisellä kaudella ihastuttaneen Evelinan? Julkaisi synkän videon hittibiisiinsä

musiikkivideo
Evelinan Honey-biisi on ollut jo pidemmän aikaa Suomen kuunnelluin Spotifyssa.
Pian loppuva vuosi on ollut tärkeä turkulaislaulaja Evelinalle. Kesällä julkaistut ensimmäiset kappaleet Vuoristorataa ja Rakkaudesta lajiin olivat alkusoittoa. Myöhemmin syksyllä Evelinaa kuultiin muun muassa JVG:n Takajeejee-hitillä ja yhteystyökuvioita oli myös Cheekin ja Robinin kanssa.

Loppuvuodesta julkaistu Honey-kappale nousi hetkessä Suomen kuunnelluimmaksi kappaleeksi Spotifyssa. Nyt Honey on saanut synkkätunnelmaisen musiikkivideon, jolla nähdään myös biisillä feattaava Mikael Gabriel.

– Se kertoo sellaisesta kielletystä rakkaudesta ja rajojen yli rakastumisesta. Se on aika visuaalinen video, Evelina kuvailee.

Eveliina Tammenlaakso tuli monille tunnetuksi ensimmäisen kerran jo vuonna 2012 The Voice of Finlandin ensimmäisellä tuotantokaudella, jolloin hän eteni Elastisen joukkueessa aina suoriin lähetyksiin asti. Tuolloin vasta 16-vuotias laulajanalku kävi kisan jälkeen lukion loppuun ja alkoi valmistella lähtökohtia omalle musiikkiuralle.

– Ne oli ne kriittiset vuodet, jotka tarvitsin oman tyylin löytämiseen. Ne oli monessa mielessä tarpeelliset vuodet.

– Voice of Finland oli hyvää esiintymiskokemusta, mutta uskon, että olisin päässyt tähän pisteeseen myös ilman ohjelmaan osallistumista.

Evelinalla on selkeät tavoitteet vielä alkuvaiheessa olevalle musiikkiuralle.

– Haluaisin saada keikkailla ja tehdä hyvää musaa. Ei mulla mitään stadionhaaveita ole. Riittää, että pärjää tässä jutussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    4. 4

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    5. 5

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    6. Näytä lisää