Sampsa

Musiikki

Valikko

Musiikki

IS arvioi Emma-gaalan ehdokkaat: JVG ja Antti Tuisku putsaavat palkintopöydän

Emma-gaala
Viime vuosina Emma-gaaloissa palkintopöydän ovat tyhjentäneet Haloo Helsinki!, Cheek ja Jukka Poika. Tänä vuonna gaalan suuriksi voittajiksi nousee uusia nimiä, ennustaa Ilta-Sanomien musiikkitoimittaja Mika Seppänen.
Tämänvuotisen Emma-gaalan ehdokkaat julkistettiin torstaina. Eniten ehdokkuuksia saivat JVG ja Chisu, jotka molemmat saivat kuusi ehdokkuutta sekä Antti Tuisku, Cheek ja Sanni, jotka ovat kukin ehdokkaana viidessä Emma-kategoriassa.

Ilta-Sanomien musiikkitoimittaja Mika Seppänen arvioi oheisella videolla, ketkä voittavat tämänvuotisen Emma-gaalan tärkeimmät kategoriat. Seppänen arvioi, että Cheekin ja Haloo Helsinki! -yhtyeen jälkeen tänä vuonna on uuden artistin vuoro tyhjentää Emma-gaalan palkintopöytä.

Seppänen uskoo JVG:n sekä viime vuonna komean comebackin tehneen Antti Tuiskun vievän tämänvuotisessa gaalassa suuren osan jaossa olevista pysteistä. Sekä Tuisku että JVG ovat saaneet urallaan Emma-palkintoja, mutta Seppänen ennustaa, että tänä vuonna he pääsevät ensi kertaa putsaamaan pöydän palkinnoista.

Ohessa ehdokkaat Emma-gaalan tärkeimmissä kategorioissa.

Vuoden naissolisti

Anna Puu

Aurora

Chisu

Johanna Kurkela

Sanni

Vuoden miessolisti

Antti Tuisku

Cheek

Juha Tapio

Mikael Gabriel

Robin

Vuoden yhtye

Amorphis

Apulanta

JVG

Mokoma

Nightwish

Vuoden albumi

En kommentoi, Antti Tuisku

Alpha Omega, Cheek

Polaris, Chisu

Sinun vuorosi loistaa, Juha Tapio

247365, JVG

Endless Forms Most Beautiful, Nightwish

Vuoden biisi

Roy Orbison, Stig

2080-luvulla, Sanni

Madafakin darra (feat. Ida Paul) Roope Salminen & Koirat

Pämppää feat. Sahamies Teflon Brothers

Tarkenee, JVG

Vauvoja feat. SAARA, Kasmir

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Hanskat putosivat SM-liigassa – 30 kiloa painavampi jätti riepotteli haastajaansa

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    9. 9

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    10. 10

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää