Airi, Aira

Musiikki

Valikko

Musiikki

Cheek naisia halventavaksi syytetystä uudesta musiikkivideostaan: ”Muutama aika härski pätkä”

Musiikkivideo
Räppärin uuteen Me ollaan ne part 2 -kappaleeseen tehdyllä musiikkivideolla kahta naista talutetaan hihnoissa.
Cheek julkaisi maanantaina uuden kappaleen ja videon. Me ollaan ne part 2 on eräänlainen jatko-osa Alpha Omega -levyllä julkaistulle Me ollaan ne -kappaleelle.

Punasävyisellä videolla nähdään kappaleessa mukana oleva räppärijoukko; Cheekin eli Jare Tiihosen lisäksi Elastinen, Pete Parkkonen, Nikke Ankara, Kube sekä JVG:n Jare ja VilleGalle.

Heidän lisäkseen mukana on kaksi naista, jotka muun muassa keikistelevät räppäreiden taustalla, kaatavat Kuben päälle punaviiniä ja makaavat uimapukusillaan vedessä – sekä kulkevat Jaren räppiosuudessa tämän talutusnuorassa punaisissa nahka-asuissa.

Kyseinen kohta on nostattanut metakkaa, ja jopa tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen otti videoon kantaa YleX:n haastattelussa.

– Naisia käytetään katseenvangitsijoina ja huomionherättäjinä, ja silloin naisen rooli ei ole sellaisen täysvaltaisen naisen rooli, jolla on ääni, aivot ja oma tahto.

– Minusta se halventaa naista tai tekee naisesta vain yksiulotteisesti jonkinlaisen kuvan eikä aitoa ihmistä.

Cheek itse ennakoi nyt nousseen kohun jo viime viikolla vieraillessaan Metro Helsingin radiolähetyksessä.

– Videosta tulee erikoinen ja semitaiteellinen, josta diggaan, Cheek kuvaili ja kertoi kyseessä olevan hänen ensimmäinen videonsa, jonka ohjaaja on nainen – Cristal Snow’n sisar Viivi Huuska.

– Luulen, että video saattaa jonkinlaisen äläkän nostaa. Siinä on muutama aika härski pätkä. Katselin sitä ja ajattelin, että ehkä tuosta tulee sanomista.

Katso ylläolevalta videolta miten muuten Cheek kuvailee videotaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää