Henri, Henna, Heikki

Musiikki

Valikko

Musiikki

Takavuosien räp-legenda kuoli Yhdysvalloissa

Suru-uutinen
A Tribe Called Questin perustajiin kuulunut Malik Isaac Taylor on kuollut 45-vuotiaana.
Yhdysvaltalainen rap-artisti Phife Dawg, oikealta nimeltä Malik Isaac Taylor, on kuollut 45-vuotiaana.

Taylor oli yksi legendaarisen, vuonna 1985 perustetun hiphop-ryhmä A Tribe Called Questin jäsenistä. Hän menehtyi varhain keskiviikkoaamuna.

Kuolemasta uutisoivat muun muassa Vanyaland-verkkosivusto sekä useat muut musiikkisivustot.

Räppärin kuolinsyy ei toistaiseksi ole tiedossa, mutta Taylorin tiedetään kamppailleen useiden terveysongelmien parissa.

Ykköstyypin diabetesta sairastaneelle räppärille tehtiin esimerkiksi munuaisensiirto vuonna 2008.

Vuoteen 1998 asti toiminnassa ollut A Tribe Called Quest saavutti uransa aikana huomattavaa kansainvälistä menestystä ja julkaisi viisi täysimittaista albumia sekä viisi kokoelmaa.

Sitä voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä aikansa vaikutusvaltaisimmista hiphop-yhtyeistä ja hiphopin pioneereista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Veteraanit yrittivät auttaa Haapaveden kaksoissurman pariskuntaa – lannistivatko vaikeudet miehen?

    2. 2

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    3. 3

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    6. 6

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    7. 7

      Prinsessa Birgitta tänään 80 vuotta – näin kaunis hän oli nuoruudessaan

    8. 8

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    9. 9

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    10. 10

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Veteraanit yrittivät auttaa Haapaveden kaksoissurman pariskuntaa – lannistivatko vaikeudet miehen?

    2. 2

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    3. 3

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    6. Näytä lisää