Enni, Enna, Eini

Musiikki

Valikko

Musiikki

JVG:n Jare ja VilleGalle ovat saaneet haukkuja tyylistään – ”Tällaisena päivänä ollaan kuitenkin normikamoissa”

Helsinki-päivä
Kiireistä keikkakesää viettävät Jare ja VilleGalle eivät kehtaisi lähteä omissa keikkavaatteissaan kaupungille.
Suomen suosituimmalla suomirap-duolla riittää tänäkin kesänä kiirettä. Helsinki-päivän konsertissa esiintyvä kaksikko paljastaa, että tiiviin keikkailun ohella kesää rytmittää uuden musiikin tekeminen ja vierailut muiden artistien levyillä.

Lisäksi Jarea ja VilleGallea työllistävät Vierumäellä järjestettävä lasten urheiluleiri. Parivaljakko toivoo pääsevänsä edes jossain välissä mökille ”paljuun lillumaan”.

Jättihittiensä ohella kaksikko on tullut tunnetuksi omintakeisesta ja riemunkirjavasta pukeutumisestaan.

– Joskus yläasteella sain ihan sikana paskaa siitä, kun olin vähän erikoinen. Nythän on ihan onnenpäivät, kun saa laittaa luvan kanssa tällaiset lasit päähän, eikä kukaan tule silti ihmettelemään, VilleGalle iloitsee.

Kehtaisitteko pukeutua noin, jos ette olisi esiintyviä artisteja?

– En usko. Ei ainakaan jossain lavavaatteissa kehtaisi lähteä kaupungille pyörimään. Tällaisena Stadin kesäpäivänä tässä ollaan kuitenkin ihan normikamoissa, Jare sanoo.

Kaikkein tärkeintä räppäreiden mielestä on kuitenkin löytää omannäköinen tyyli, jossa on ennen kaikkea mukava olla.

– Kyllä tuolla keikalla pitää pystyä liikkumaan. Jossain nahkahousuissa voisi olla aika ikävä olla, VilleGalle pohtii.

Hänen prinsiippinsä näyttävään kesäpukeutumiseen ovat sen sijaan selvät.

– Buhit blehat (makeat aurinkolasit) ja sukkasandaalit. Ne on tehneet tuloaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    7. 7

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    10. 10

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. Näytä lisää