Henri, Henna, Heikki

Musiikki

Valikko

Musiikki

Flow’n hassuimmat ja oudoimmat artistinimet – mikä on pöhköin?

Klassikkokysely
Flow Festivalissa esiintyy tänäkin vuonna pöhkönnimisiä artisteja ja yhtyeitä.
Jo perinteeksi Ilta-Sanomien verkkosivuilla muodostunut listaus Flow Festivalin hassuimmista artistinimistä on jälleen täällä!

Kuten vuosina 2013, 2014 ja 2015, myös tänä vuonna Flow'ssa on esiintymässä muutamia artisteja ja yhtyeitä, joiden nimet herättävät huomiota ja huvitusta festivaalivieraiden keskuudessa.

Ilta-Sanomien esiraadin mielestä tämänvuotisessa Flow'ssa on toki aiempia vuosia jonkin verran vähemmän pöhköjä artistinimiä, mutta muutamia sentään listaukseen pääsi. Samalla pääset tutustumaan ohuesti Flow’n tämänvuotiseen artistikattaukseen.

Vuosina 2013–14 Flow’n pöhköimmäksi artistinimeksi äänestettiin Paska sohva ja vuonna 2015 äänestyksen voitti Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? -yhtye.

Tässä tämänvuotinen lista.

Sia

Suvilahdessa kuulee tänä viikonloppuna varmasti muutamia puujalkavitsejä australialaiseen, kasvottomana esiintyvään laulajasupertähteen liittyen. Esimerkiksi tällaisia:

”Sian laulu on yllättävän kaunista, se ei edes röhki.”

”Näitkö Sian peruukki päässä? No katsopa päälavalle, siellä se on!”

Parempia puujalkoja toivottavasti kuultavissa Flow'n aikana. Sian laulua voi kuulla Flow'n päälavalla sunnuntai-illan viimeisenä esiintyjänä.

Litku Klemetti & Tuntematon Numero

Jyväskyläläis-kuhmolainen rock-yhtye kiinnitettiin Zalando Factory -lavan lauantaialkuiltaan varsin viime tipassa, mutta Litku Klemetti yhtyeineen on erittäin piristävä lisä Flow'n artistikattaukseen.

Retrohenkistä rockia soittava yhtye julkaisi keväällä debyyttialbuminsa Horror ’15.

Twwth

Ceebrolistics-bändistä tutun Matti Pentikäisen sooloprojektin nimi näyttää aluksi vakavalta kirjoitusvirheeltä ja/tai siansaksalta, mutta todellisuudessa artistinimen w:t ovatkin e-kirjaimia. Toisin sanoen Pentikäisen artistinimi lausutaan Teeth, eli hampaat.

Vaikuttavaa ääninautintoa tarjoavaa konemusiikkia on tarjolla sunnuntaina Voimala-lavalla.

Destroyer2048

Pahaenteinen nimi tarkoittaa audiovisuaalista konemusiikkiteosta, jonka takana ovat Ilmari Paananen ja Tatu Nenonen. Kaksikon ideana on väärinkäyttää laitteita ja niiden logiikkaa, ja improvisaatioon perustuvan performanssin keskiössä ovat ääni ja kuva.

Destroyer2048 koetaan The Other Sound -lavalla lauantaina alkuillasta.

Running

Sunnuntai-iltana The Other Sound -lavalla nähdään juoksemista kokeellisen konemusiikin tahtiin. Flow'n verkkosivuilla helsinkiläistä Running-yhtyettä kehutaan omaleimaisista esiintymistään ja kiehtovasta leikittelystä populaarimusiikin ja progen välillä.

Hercules & Love Affair

Aluksi nimestä voisi päätellä, että kyseessä olisi englanninkielinen romaani kreikkalaistaruston sankarihahmon kiihkeästä romanssista, mutta tosiasiassa Hercules & Love Affair on amerikkalaisen dj:n Andy Butlerin luoma, modernia discoa soittava yhtye.

Kokoonpanon kolme albumia ovat keränneet suuresti kiitoksia kriitikoilta ja lauantai-iltana Black Tent -lavalla onkin mitä todennäköisimmin luvassa hyvät bileet.

Itä-Hollola Installaatio

Päijät-Hämeestä kajahtaa raikkaan reipasta suomirockia. Kolmihenkisen yhtyeen yhdessä kappaleessa Robert Ensio Niemistö laulaa, että ”vittu mä en muuta Helsinkiin”, mutta ainakin Itä-Hollola Installaatio tuli sentään esiintymään Suomen pääkaupunkiin.

Black Tent -lavalla sunnuntaina varhain iltapäivällä.

Ota kantaa

Mikä seuraavista on tämänvuotisen Flow’n pöhköin artistinimi?

Sia 5% Litku Klemetti & Tuntematon Numero 40% Twwth 10% Destroyer2048 7% Running 2% Hercules & Love Affair 2% Itä-Hollola Installaatio 34%
Ääniä yhteensä 1559

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    10. 10

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    4. 4

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. Näytä lisää