Airi, Aira

Musiikki

Valikko

Musiikki

Red Hot Chili Peppers livenä: lähti paita, lähti järki – vauhti kiihtyi koko keikan ajan

Konsertti
Red Hot Chili Peppersin keikalla olisi pitänyt käyttää turvavöitä.
Ensin tuli ihan älyvapaa jamittelu. Sitten tuli hittiputki: Around The World, Scar Tissue ja Dark Necessities, kolme sinkkubiisiä heti alkuun.

Eikä silti oltu vielä nähty mitään.

Red Hot Chili Peppers hemmotteli ensimmäisellä kahdesta Helsingin –konsertistaan kaikenlaisia fanejaan. Muusikkomieliset, joille basisti Flea, rumpali Chad Smith ja kitaristi Josh Klinghoffer ovat jumalasta seuraavia ylöspäin, saivat nähdä armotonta soitinten piiskausta. Se tuli selväksi jo alun jamisessiossa.

Jos taas nautti Red Hot Chili Peppersin hiteistä, niin nautittavaa riitti. Onhan bändillä biisejä yli 30 vuoden ajalta. Nyt 16 kuultiin – ja aika moni on luokiteltavissa hitiksi. Siis julkaistu sinkkuna ja noussut radioiden soittoon sekä jonkinlaiseksi keikkabravuuriksikin.

Bändi soitti paitsi yleisölle, myös itselleen. Se nautti silminnähden esiintymisestä.

Ehkä siksi, että arena-tason yhtyeeksi Red Hot Chili Peppers vaihtelee ohjelmistoaan joka ilta. Helsingissä kuultiin siis hittejä, mutta bändin klassikoista jäi kuulematta esimerkiksi Under The Bridge – yksi uran suurimmista hiteistä.

Kellään tuskin oli siltikään valittamista. Bändi oli rakentanut keikan erikoisesti niin, että se pystyi kiristämään tahtia loppua kohden koko ajan. Vaikka keikka alkoi villisti lavalla, Give It Awayn loppuessa meno arenassa oli villiä yleisönkin puolella.

Hieno keikka, jossa oli ainutlaatuisuuden tuntua.

Basisti Flea ja Anthony Kiedis pitivät sen verran kiinni bändin maineesta, että riisuivat paitansa.

Ehkä se oli osa rituaalia sen suhteen, että meno villiintyi vähän kerrassaan koko ajan.

Ensin lähti paita, sitten lähti järki.

Nämä kuultiin:

1. Around the World

2. Scar Tissue

3. Dark Necessities

4. The Adventures of Rain Dance Maggie

5. Nobody Weird Like Me

6. Sick Love

7. Snow ((Hey Oh))

8. Parallel Universe

9. Go Robot

10. Did I Let You Know

11. Californication

12. Soul to Squeeze

13. Suck My Kiss

14. By the Way

15. Goodbye Angels

16. Give It Away

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    5. 5

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    6. 6

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    8. 8

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    5. 5

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    6. Näytä lisää