Pauli, Paavo, Paulus

Musiikki

Valikko

Musiikki

Haloo Helsinki! -yhtyeen jättiyllätys – tauko päättyy comeback-keikkaan Virossa!

Comeback
Haloo Helsinki! palaa lavoille kevään alussa.
Viime vuoden lokakuussa tauolle jäänyt Haloo Helsinki! -yhtye on nyt virallisesti palannut tositoimiin.

Yhtye julkaisi ennakkoteasereidensa mukaisesti tänään perjantaina uuden Rakas-singlensä ja kappaleen musiikkivideokin julkaistaan perjantaina. Samalla paljastui myös yhtyeen suuri uutinen, josta Haloo Helsinki! viikko sitten sosiaalisessa mediassa vihjasi.

Bändi palaa keikkatauolta lavoille 25. maaliskuuta, mutta paluukeikkaa ei järjestetäkään Suomessa, vaan Tallinnassa, 9 800 ihmistä vetävässä Saku Suurhallissa. Asia paljastettiin perjantaiaamuna klo 8.40 Radio Suomipopin aamulähetyksessä.

Paluukonserttiin myydään lippujen lisäksi myös matka- ja hotellipaketteja. Konsertin jälkeen on mahdollisuus palata myös takaisin Suomeen, sillä illan viimeistä laivalähtöä on myöhäistetty konsertin vuoksi.

– Haluamme luoda faneillemme uniikin, ainutlaatuisen keikkakokemuksen, kitaristi Leo Hakanen kertoo Ilta-Sanomille.

– Tämä paluukeikka on meille todella tärkeä ja haluamme siksi panostaa siihen paljon. Mietimme, että miten voisimme tarjota faneille jotain uutta, ja tämä on juuri jotain sellaista. Jos tuossa on kahden tunnin laivamatkan päässä on noin huikea ja moderni halli, niin miksei sitä käyttäisi hyödyksi? Haluamme tarjota faneille kokonaisen matkaelämyksen konsertin lisäksi. Kaikki voivat tulla vain nauttimaan sinne ja he pääsevät halutessaan sieltä myös kotiin vielä samana iltana, toinen kitaristi Jere Marttila sanoo..

Yhtye lupaa, että Saku Suurhallissa yleisö kuulee ensi kertaa Haloo Helsingin uusia kappaleita tulevalta albumilta. Bändi suhtautuukin paluuseensa hyvin innokkaasti.

– Tätä todella on odotettu. Olemme tehneet vuoden aikana paljon uutta musiikkia ja samalla on akut on ladattu taas täyteen, Leo Hakanen sanoo.

Haloo Helsinki! jäi tauolle lokakuussa 2015 sen jälkeen, kun yhtye oli esiintynyt kahdesti loppuunmyydyssä Hartwall-areenassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    8. 8

      Donald Trump jätti jo tavaramerkkihakemuksen vuoden 2020 kampanjasloganista

    9. 9

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    10. 10

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää