Torsti

Musiikki

Valikko

Musiikki

Erika Vikman saapui Iskelmä-gaalaan seksikkäässä samettiasussa – juhlii yhdessä Aki Samulin kanssa, Dannya ei näy mukana

iskelmä-gaala
Erika Vikman ja Aki Samuli aikovat nauttia musiikista, mutta eivät bilettää sen suuremmin. Vikman suuntaa heti huomisaamuna keikalle Kuopioon.
Tangokuningatar Erika Vikman saapui Iskelmä-gaalaan yhdessä vuoden 2015 tangokuningas Aki Samulin kanssa. Kaksikko kertoo olevansa keskenään läheisiä ystäviä. He tutustuivat toisiinsa kesällä 2015, kun Aki Samuli voitti tangokuninkuuden ja Erika jäi kuningatarkisassa toiseksi.

– Silloin päätin, että ensi vuonna voitan, gaalalookissaan upealta näyttävä Vikman nauraa.

Aki Samuli puhkuu nahkatakissaan ja myöntää, että asu on todella kuuma. Vikman puolestaan on valinnut ylleen samettisen mekon, jossa on näyttävä halkio.

– Me olemme yhdessä sellaisia kisan mustia lampaita, Aki Samulikin nauraa.

– Kisavoitto on hieno asia, sitä kautta pääsee tekemään sitä, mitä oikeasti haluaa, hän lisää tarkoittaen tangokuninkuutta.

Aki Samulilla on Iskelmä-gaalassa edessä keikka, johon hän keskittyy jo täysillä.

Vikman esittelee iloisena kuvaajille vasemmassa nimettömässään olevaa kruunusormusta. Toisin kuin moni ehti luulla, Vikman ja tämän seurustelukumppani Ilkka ”Danny” Lipsanen eivät ole menneet kihloihin, vaan kruunu edustaa Vikmanille jotain ihan muuta.

– Olin jo pitkään halunnut ottaa kruunutatuoinnin. Kun olimme Thaimaassa, minä vain tein sen, Erika hymyilee.

Dannya ei Iskelmä-gaalassa näy. Erika halusi tulla paikalle hyvän ystävänsä Aki Samulin kanssa. Ystäväkaksikko ei aio tänä iltana juhlia kovin railakkaasti, sillä Erikan on suunnattava heti huomisaamuna keikalle Kuopioon. Tangokuningattarella on pitänyt kiirettä keikkakalenterinsa kanssa.

Molemmat kertovat olevansa autolla liikkeellä, joten tänä iltana nautitaan lähinnä musiikista, ei sen väkevämmästä.

– Hyvä fiilis siitä, että sen sinkun olen saanut nyt julkaistua. Olen kääntänyt uuden sivun artistiudessa, Vikman toteaa.

Vikmania ei haittaa se, että hänen ja Dannyn suhteesta kohistiin paljon koko syksyn ajan. Hän oli osannut odottaa sitä ennalta, sillä heillä on niin iso ikäero.

– Tuntuu siltä, että nyt on tyyntä myrskyn jälkeen. Ihmisten mielenkiinto lakkaa ajan kanssa, Erika hymyilee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  2. 2

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  3. 3

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  6. 6

    Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigeille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

  7. 7

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  8. 8

    Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

  9. 9

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  10. 10

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  4. 4

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  2. 2

    MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

  3. 3

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  6. Näytä lisää