David Lee Roth ja Van Halen - Vihdoinkin yhdessä!

Julkaistu: 07.02.2012 12:38

Riidat ovat ohi ja David Lee Roth laulaa taas Van Halenin levyllä - ensimmäisen kerran sitten vuoden 1984.

Kevätaurinko paistaa näinä päivinä kirkkaasti amerikkalaisyhtye Van Halenin faneille: yhtyeen legendaarinen johtokaksikko David Lee Roth - Eddie Van Halen on paitsi palannut yhteen, saanut myös aikaiseksi yhteisen levyn.

A Different Kind Of Truth
-albumin virallinen julkaisupäivä on maailmalla tänään, Suomessa täkäläisen käytännön mukaan keskiviikkona.

Levyn julkaisu on pieni ihme. Kun laulaja Roth lähti yhtyeestä vuonna 1985, ovi paukahti ja sillat paloivat. Laulaja haukkui kitaristin ja tämän sävellykset. Bändin pomona vingutteleva Eddie Van Halen palkkasi uuden laulajan ja antoi ymmärtää, että karavaani jatkaa ilman Rothia ihan vaikeuksitta.

Vaikka Van Halen menestyikin kaupallisesti Sammy Hagarin toimiessa laulajana, suurimmat klassikkonsa bändi on levyttänyt Rothin kanssa. Taistelevana kärkiparina Roth-Van Halen on samaa tasoa kuin Beatlesin Lennon-McCartney, Oasiksen Gallagher-Gallagher ja Hanoi Rocksin Monroe-McCoy. Yhteistyössä kipinät sinkoilevat, mutta jälki hioutuu parhaimmillaan ikimuistoiseksi.

Van Halenin ongelmaksi on sanottu Eddie Van Halenin omapäisyyttä. Keikarimaisen David Lee Rothin kanssa he eivät menestyksen lohjettua mahtuneet millään samaan bändiin.

Kumpikin tajuaa kuitenkin hyötyvänsä toisesta. Laulaja ja kitaristi ovat viritelleet yhteistyötä aika ajoin: vuosina 1996 ja 2001 - ja tätä albumia on pohjustettu jo viiden vuoden ajan.

Ilmeisesti joustoa on tällä kertaa löytynyt kummaltakin puolelta.

David Lee Rothin lennokkaasti 1980-luvun loppupuolella alkanut sooloura on kuihtunut. Eddie Van Halen on joutunut parin viime vuosikymmenen aikana kohtamaan monia vastoinkäymisiä. Hän on taistellut muun muassa alkoholismia ja kielisyöpää vastaan. Menestyksellisesti, niin on tiedotettu.

Ehkä nyt, vuonna 2012 Eddie Van Halen, 57 ja David Lee Roth, 56, ovat vihdoin kypsiä työskentelemään toistensa kanssa.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Musiikki: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä