IS-video: Teinisensaatio Robin hukkuu ihailijapostiin

Video latautuu, odota hetkinen. Jos video ei näy, tarkista, että selaimessasi on asennettuna Flash Playerin versio 10 tai tai uudempi ja että Javascript on käytössä.

Uusimman Flash playerin voit ladata Adoben sivuilta

Lataa uusin Flash player

Julkaistu: 17.02.2012 09:57

Tämän kevään musiikkisensaatio, vain 13-vuotias Robin esitti eilisessä Peligaalassa suurimman hittinsä Frontside Ollien.

- Levynjulkistustilaisuus on 4. maaliskuuta. Kevään aikana on siis tiedossa jonkin verran keikkoja.

Robin ei osannut odottaa huippusuosiota, vaikka hän itse piti Frontside Olliesta ja uskoi, että kappaleessa on hittiainesta

- En kuitenkaan ajatellut, että se menestyisi näin älyttömän hyvin. Todella siistiä, että siitä tuli näin suuri hitti. Luulisi, että keikoillekin tulee paljon porukkaa, Robin miettii.

Söpö nuorimies on ollut julkisuudessa vasta vähän aikaa, mutta hän on ehtinyt jo hurmata monet, sillä fanipostia tulee älyttömät määrät.

- Katsotaan missä välissä ehdin kirjoitella takaisin, muutamiin posteihin jo vastannut Robin naurahtaa.

Kiireinen tähti esiintyy myös Uuden Musiikin Kilpailussa Helsingin jäähallissa 25.2. Muina esiintyjinä on kokeneita esiintyjiä, kuten Anna Abreu ja The Rasmus. Jännittääkö nousta näin nopeasti suuren tähden elkein isolle lavalle suuren yleisön eteen?

- Se on todella siistiä! Tykkään juuri isoista lavoista. Kyllähän mua vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla, Robin sanoo ja hymyilee leveästi.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Musiikki: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä