Mitä vaaditaan, että popkappaleen voi soittaa tavallisella henkilöautolla? Kolme kilometriä aavikkoa ja nerokasta suunnittelua.
Yhdysvaltalainen, oivaltavista musiikkivideoistaan tunnetuksi tullut OK Go on onnistunut taas yllättämään faninsa. Yhtye on julkaissut Youtubessa Needing/Getting –kappaleen musiikkivideon.Video ja sen sisältämä kappale eroaa albumiversiosta sikäli, että videolla kappale on soitettu kokonaan henkilöautolla. Videon kuvaamiseksi Chevrolet Soniciin on asennettu mikit katolle, sekä sen oviin on asennettu paineilmalla toimivat ”käsivarret”.
Sen lisäksi Los Angelesin aavikolle on tehty 3,2 kilometrin mittainen rata, johon on käytetty yli 1000 eri soitinta, muun muassa 200 kitaraa. Yhtyeen laulaja Damien Kulash ajaa Chevyä pitkin kolmen kilometrin rataa. Hän joutui ottamaan kappaleen tekoa varten stunt-ajotunteja.
Koko videon teko vaati 4 kuukauden suunnittelun ja 4 päivän kuvausurakan.
Video liittyy Chevrolet Sonicin uuteen Let’s do this –mainoskampanjaan.
OK Go tuli tunnetuksi vuonna 2006, kun se julkaisi supersuosion saavuttaneen Here we go again –musiikkivideonsa Youtubessa. Video on kuvattu yhdellä otolla, ja yhtye esittää siinä tanssiliikkeitä juoksumatoilla.
OK Go vieraili Suomessa viimeksi vuonna 2010.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Musiikki: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
Mikä moka! Viisuvoittajat unohtivat Waterloon sanat
25.05.2012 11:38 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Tätä Beyonce jännittää: "Tuntuu aika oudolta"
Lady Gaga lady boy -seurassa Bangkokissa
Kuka Suomen naapureista voittaa viisut? Viro ennakkosuosikkien joukkoon
Mikä moka! Viisuvoittajat unohtivat Waterloon sanat




