Viikonloppuna Finnish Metal Expossa kultalevyt vastaanottanut metalliyhtye Stam1na tähtää seuraavaksi jo ulkomaille.
Toki ihan heti Stam1na ei ole maailmalle säntäämässä.
- Otetaan kuitenkin vielä askel kerrallaan, meillä on nyt kiertueen kolmas keikka ja kevät ja kesä jo sovittu Suomessa ja sitten ruvetaan ihmettelemään, pääsisikö sitä ulkomaille, yhtyeen laulaja-kitaristi Antti ”Hyrde” Hyyrynen toppuuttelee.
Hinku ulkomaille on ainakin yhtyeen solistilla silti kova.
- Kyllä mie haluan lähteä. Tai siis, mie lähden ulkomaille. Lähden vaikka yksin soittamaan sinne, Hyyrynen uhoaa.
Stam1nan soolokitaristi Pekka Olkkonen on haaveissaan hivenen kryptisempi.
- Minun mielestäni meillä on hieno bändi, ja mitä useampi ihminen sitä saa kuulla, niin sen parempi, hän pyörittelee.
Nocebolla hääräilevän tuottajavelho Barresin jälki kuuluu, ja levy onkin musiikillisesti laaja-alaisempi verrattuna edeltäjäänsä. Kitaristit eivät kuitenkaan jännittäneet fanien reaktiota.
- Ei se loppujen lopuksi niin erilainen ole, kyllä siitä heti kuulee mikä bändi on kyseessä, Olkkonen painottaa.
- Eikä tarvi olla mikään aivotieteen professori arvatakseen, että jos me otetaan tuommonen vähän maineikkaampi tuottaja, niin me ehkä kaivataankin jotain uudistusta, Hyyrynen toteaa.
Levy miksattiin Barresin hoivissa Yhdysvalloissa, ja yhtye seurasi miksausta Suomessa. Seuranta hoidettiin nykyaikaisesti sähköpostin välityksellä.
- Enempää ei olisi voinut siihen luottaa, eihän se nyt huonoa olisi hitto soikoon voinut tehdä, Hyyrynen lataa.
Yhtye nappasi kultalevyn Nocebosta päivässä. Olkkonen ja Hyyrynen ovat saavutuksesta faneilleen syvästi kiitollisia.
- Näinä päivinä se ei ole mitenkään itsestään selvää, vaikka olisi menestynyt aikaisemmin levyillä, niin tämä bisnes menee silti päin prinkkalaa ja levyjä ostetaan yhä vähemmän, Olkkonen pohtii.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Musiikki: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
Mikä moka! Viisuvoittajat unohtivat Waterloon sanat
25.05.2012 11:38 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Tätä Beyonce jännittää: "Tuntuu aika oudolta"
Lady Gaga lady boy -seurassa Bangkokissa
Kuka Suomen naapureista voittaa viisut? Viro ennakkosuosikkien joukkoon
Mikä moka! Viisuvoittajat unohtivat Waterloon sanat




