Takavuosien snookertähti Stephen Hendry on edelleen vireessä.
Tämänvuotisen MM-turnauksen ensimmäisenä päivänä Sheffieldissä Hendry onnistui lyömään maksimibreikin eli tyhjentämään pöydän palloista yhden lyöntivuoron aikana suurimmalla mahdollisella pistemäärällä 147.MM-kisan historiassa maksimibreikki on tehty kymmenen kertaa. Hendry kuittasi teosta 40000 punnan bonuksen. Hendry saavutti teon 11. kerran.
Sheffieldissä eli MM-areenalla Hendry on yltänyt maksimibreikkiin aiemmin kahdesti. Vuoden 2009 savutuksesta Hendry kuittasi peräti 157000 puntaa. Sittemmin summaa on pienennetty tuntuvasti.
Skottilainen Hendry hallitsi snookeria 1990-luvulla. Hän on voittanut maailmanmestaruuden seitsemän kertaa, mutta edellisestä voitosta on yli kymmenen vuotta. Hän ei kuulu suosikkeihin.
Mestaruuden puolustaja John Higgins oli pudota heti ensimmäisellä kierroksella, mutta pystyi lyömään kiinalaisen karsijan Liang Wenbon erin 10–9.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
2.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
3.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
4.
-
Jätti-invaasio! Helle toi miljardeja tuholaisötököitä Suomeen 11:11
5.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
6.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
7.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
8.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
9.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
10.
-
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä 11:33
11.
-
Jethro Rostedt rajussa peurakolarissa: "Kauhea rysäys" 11:30
12.
-
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan 10:54
13.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 91, joista 20 lasta 09:12
14.
-
David Hasselhoff rantautui Tallinnaan! 10:22
15.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
16.
-
Casagrande: Molemmat TPS-veskarit myytävänä! 10:16
17.
-
Lehti: Chelsea tekemässä jättitarjousta Gomezista 11:31
18.
-
Baballa ikävä vaiva - pakkotauko juoksemisesta 20.5. 23:17
19.
-
River Viiperi hermostui fanille Cannesissa 09:19
20.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
1.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
5.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
6.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
7.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
8.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
9.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
10.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
11.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
12.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
13.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
14.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
15.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 20.5. 8:53
16.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
17.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
18.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
19.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
6.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
7.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
8.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
14.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Lehti: Chelsea tekemässä jättitarjousta Gomezista
Maalivahtilegenda tyrkyllä Coloradon valmentajaksi
Casagrande: Molemmat TPS-veskarit myytävänä!
Lukko vahvistuu Suomen mestarilla
Detroit nostaa profiilia - 2-1 -johtoon Chicagosta
Slovenian "suomalaisjoukkueen" kausi päättyi pettymykseen
Murhasta epäilty juoksija jättää kilpailukauden väliin
KHL-seurassa kaksi suomalaisvahtia ensi kaudella!
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen
Perez vahvisti: Jose Mourinho lähtee Real Madridista
JJK:lle vihdoin voitto - tosin cupissa
Henrik Mustonen British Openin pääsarjaan
Onko ruotsalainen tähtivahti loukkaantunut?
Del Bosque tukee Casillasta
Real Madrid avaa valmentajaruletin? Info klo 21
Drogba jäi ilman maajoukkuekutsua - liian vanha?
Oopperalaulaja laulatti Tre Kronoria ja yleisöä
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa
Jarkko Nieminen voitti syöttöhirmun
IS Urheilun valioliiga-arviot kaudesta 2012-13 - mikä olikaan kympin seura?




