USA:n jalkapallomaajoukkueen maalivahti Hope Solo paljasti hiljattain nähneensä urheilijoiden harrastaneen seksiä keskellä olympiakylää Pekingin kisoissa 2008. Tarkkuusampuja Josh Lakatosilla on vielä hurjempi tarina kerrottavanaan Sydneyn kisoista vuodelta 2000.
Lakatos sai hankittua avaimet tyhjillään olevaan rakennukseen. Vain muutaman tunnin kuluttua sana "vapaista huoneista" oli levinnyt ympäri olympiakylää.
- Vannon, että heti seuraavana aamuna näin koko naisten pikaviestijoukkueen jostain skandinaavialaisesta maasta kävelevän ulos talosta. Heidän perässään kulki jätkiä meidän (USA:n) joukkueestamme. Ajattelin: "Voi paska! Näimme näiden tyttöjen juoksevan juuri edellisenä iltana", Lakatos muistelee ESPN:n haastattelussa.
Kun urheilijat olivat löytäneet Lakatosin majapaikan, paluuta ei ollut. Sama meno jatkui kahdeksan päivän ajan.
- Pyöritin bordellia olympiakylässä! Sellaista siveettömyyttä en ole koskaan nähnyt, Lakatos päivittelee 12 vuotta myöhemmin.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 10:47
1.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 10:26
2.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 09:34
3.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
4.
-
Loton ennätyspotti jakaantui yhdelle perheelle 09:55
5.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 10:01
6.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 08:47
7.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 09:09
8.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
9.
-
Ressun lukio Suomen paras yo-kirjoituksissa 10:06
10.
-
Työkyvytön teki 1100 tuntia puolisonsa firmalle töitä ja nosti päivärahat – hovi ei lieventänyt petostuomiota 06:01
11.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
12.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
13.
-
Pussy Riot -jäsenet nousevat samalle lavalle PMMP:n kanssa - maskit päässä 10:51
14.
-
Tämä tykki nähdään sittenkin Euroopassa, mutta kenen toimesta? 11:18
15.
-
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita" 06:37
16.
-
Jäitkö kiinni pettämisestä? Näin minimoit vahingot 10:22
17.
-
Näin kaukaa kannattaa lähteä tankkaamaan - katso kartalta! 09:38
18.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
19.
-
Kerrostalosta hypännyt mies surmasi kadulla kävelleen pikkutytön 10:08
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
3.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
4.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
5.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
6.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
7.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 23.5. 14:45
8.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
9.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 23.5. 10:33
10.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
11.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
12.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
13.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
14.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
15.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
16.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
17.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 23.5. 12:30
18.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 23.5. 20:19
19.
-
SM-liigan kova päätös: Jonne Virtanen on IFK:n pelaaja 23.5. 14:25
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Valioliigatähti lataa: Teen mitä haluan
Tuukka Raskille sattui karmaiseva virhe - katso video
Saksalaisseura voittoon myös naisten Mestarien liigassa
Detroit lähelle välieriä - Filppula pisteille
Uusi Urheilusanomat: Jättipaketti Mestarien liigan finaalista
F1-pomo: Moottorien kilpavarustelu karkaa käsistä
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita"
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä
13-vuotias "Lionel Messi" voitti IS:n Valioliigakisan
Maalivahtilegendan NHL-pesti varmistui
Lentismaajoukkue hävisi Tshekille - "Sählinkiä kentällä"
Kiteen Toni Laakso kaatoi Kossun
HJK-kapteeni: "Harmittaa ja v****aa!"
HJK hävisi taas kotonaan - Muuris-huudot raikuvat jo!
KuPSin Pekonen avautui kentästä - "Nyt pelataan perhana jo toukokuun loppua!"
Jaro haki voiton Lahdesta - "Onni ja ylpeys"
Interin tuliaiset napapiiriltä: tappio ja ulosajo
Klubi pian kriisissä - "Sixten Boströmin asema käy tukalaksi"
Hongan valmentaja Lehkosuo: "Kestimme ilmasodan"




