IS listasi kuolemattomat suomalaiset kesäolympiahetket - katso videot!

Julkaistu: 28.7.2012 8:06

Ikimuistoisia sinivalkoisia olympiahetkiä on kertynyt kosolti kesäkisojen historian saatossa. IS listasi seitsemän helmeä Lontoon kisojen alkamisen kunniaksi. KATSO VIDEOT!

7. Selityksen olympiakultajoukkue (Youtube)
101 olympiakultamitalin joukkoon on myös mahtunut pettymyksiä. Harvoin silti saadaan eteen tämmöistä kattausta yksistä kisoista.
Vuoden 2004 Ateenan olympialaisista jouduttiin kotimatkalle ensi kertaa ilman kullan palaakaan, johon riitti monta - ei niin hyvää - selitystä.

6. Sepon selittämätön liturgia (Youtube)
Atlantan olympialaiset ja misten keihään karsinta. Mitä mahtoikaan tulla Rädyn suusta, kun keihäs irtosi miehen kädestä. Seuraavat kaksi sekuntia ovat edelleen timanttista tavaraa kielitieteilijöiden illanistujaisissa. Finaalissa kuultiinkin jo tutumpaa tohmajärveläistä sanomaa.

5. Kolehmaisen melontakulta vuodelta 1992 - vaan kukas se selostuspuikoissa? (Youtube)
Tällä kertaa ei heitetä kiviä keskelle nänniä. Monotoninen selostaminen ei ole ollut muodissa vuosikymmeniin, mutta yksi mies pystyy edelleen tekmään siitä taidetta. Voitto Liukkosen tuottamilla ääniaalloilla niin melonta kuin curling saavat aivan uuden ulottuvuuden.

4. Huutava vääryys! (Youtube)
Väärä mies voitti -sanonta on yleensä kateellisten panettelua. Marko Asellin kohdalla se ei kuitenkaan ole sitä. Kuubalainen Filiberto Ascuy lensi mattoon enemmän kuin yhden pisteen arvoisesti, ja ansaittu olympiavoitto jäi saamatta. Yleisön reaktiot puhukoot puolestaan!
Kohuheitto löytyy videon aikaväliltä 2.40-2.53.

3. Bubi ja tissit (YLE:n elävä arkisto)
Kokenutkin selostaja törmää joskus odottamattomiin tilanteisiin, jolloin ajatuksen juoksu saattaa katketa kuin seinään. Harvoin silti ihan näin jäätävää suoritusta päästään todistamaan. (YLE:n elävä arkisto)

2.  Bubin ja Rädyn Atlantan pronssidialogi (Youtube)
Voiko mies ilmaista enää selkeämmin itseään? Aloitus kuuluu ainakin non-verbaalisen viestinnän klassikoihin.

1. Oodi Salomäen olympiakullalle (YLE:n elävä arkisto)
Kun suomalaisen voitto tulee puun takaa, mitä vain voi tapahtua. Suomalaispainija Jouko Salomäki teki temput ja pokkasi kultaa Los Angelesin olympialaisissa 1984 - ja afterpartyt olivat sen mukaiset. Onkohan mahdollisille Lontoon menestyjille luvassa mitään vastaavaa?
 

Lue lisää aiheesta: Kaikkien aikojen parhaat

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat