Kazakstanin Alexandr Vinokourov oli vahvin maantiepyröilyn 250 kilometrin olympiamatkalla.
38-vuotias veteraani voitti loppukirissä Kolumbian Rigoberto Uranin ja nappasi uransa ensimmäisen olympiamitalin. Kolmanneksi sijoittui Norjan Alexander Kristoff.Vinokourovin uran uskottiin olevan jo ohi hänen kaaduttuaan pahasti viime kesän Ranskan ympäriajossa.
- Paluu oli vaikea niin monen kaatumisen jälkeen. Minulla on vieläkin metallia lonkassa sen takia, voittaja kertoi jalometallia kaulassaan.
Vinokourov on kertonut päättävänsä komean uransa tähän kauteen. Hän ei pyörtänyt päätöstään yllättävän olympiavoiton jälkeen.
Kisassa nähtiin dramatiikkaa jo alkukilometreillä, kun ryhmä ajajia kaatui koiran rynnättyä tielle. 15 kilomertiä ennen maalia sattui ratkaisun kannalta merkittävämpi mälli.
Hallitsevan aika-ajon olympiavoittajan Fabian Cancellaran mutka meni pitkäksi ja hän lensi turva-aitaa päin. Cancellara tunnetaan hyvänä pyöränkäsittelijänä, joten kaatuminen meni väsymyksen ja huolimatomuuden piikkiin. Hän oli ennen kaatumistaan selkeä suosikki kisan voittajaksi.
- Olin itsekin törmätä, mutta vältin sen niukasti, Vinokourov sanoi.
Maantiepyöräilystä odotettiin Britannian ja kirimies Mark Cavendishin näytöstä, mutta Box Hillin yhdeksän kertaa kiivetty mäki teki tehtävänsä. Philippe Gilbert iski viimeisessä nousussa ja veti perässään ison ryhmän irtiottoon.
Maalialueella yleisö uskoi pitkään Britannian pyöräilijöiden ajavan välimatkan kiinni. Kilometrien vähetessä ja maan edustajien hyytyessä yksitellen alkoi näyttää selvältä, että irtiotto pitää.
Cancellaran kaatumisen jälkeen irtiottoryhmässä oli hetken hämmennystä ja Vinokourov pääsi Uranin kanssa muilta karkuun. Lopullinen ratkaisu Buckinghamin palatsin eteen päättyneellä etapilla nähtiin muutama sata metri ennen maalia.
Suomen Jussi Veikkanen tuli maaliin 65. sijalla 40 sekuntia voittajaa perässä.
Keskiviikon aika-ajon yksi ennakkosuosikeista Cancellara onnistui ajamaan maaliin, vaikka hän piteli olkapäätään. Sveitsiläinen itki maalialueella vuolaasti kisan jälkeen.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
1.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 16:19
2.
-
Ruotsin mellakoiden toinen pääepäilty on suomalainen 16:32
3.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 15:33
4.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
5.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
6.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 14:36
7.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 15:19
8.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 13:07
9.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 13:14
10.
-
Suosikkitabletti tulee Suomeen kesällä 16:12
11.
-
Nuori nainen katosi Ruotsissa - pää ja ruumiinosia löytyi metsästä 15:02
12.
-
Onko hän Suomen vahvin urheilija? 16:29
13.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 14:45
14.
-
Gumball-kuskien Suomi-kaahaus tallentui videolle – katso 13:53
15.
-
Kuski pelastui täpärästi - kuorma-autoa ammuttiin moottoritiellä Kemissä 15:18
16.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 12:30
17.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
18.
-
Isä kuulustelee taaperoaan - kumpi on suosikkisi: äiti vai isi? Katso video! 14:55
19.
-
Räikkösen tallikaveri mokasi Monacossa 15:47
20.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
1.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
2.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
3.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
4.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 13:07
5.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
6.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
7.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
8.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
9.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
10.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
11.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
12.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 14:45
13.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
14.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 10:16
15.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
16.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
17.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
18.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 22.5. 18:55
19.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
9.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
10.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
11.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
14.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
15.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Jarkko Niemisen vastustaja luovutti puolivälieräottelun
Hopeanuolet terävinä - Räikkönen kuudes
Onko hän Suomen vahvin urheilija?
Ilonen loistavissa asemissa Euroopan kiertueella
Taistelu Malagan tähtipelaajasta kiihtyy
Räikkösen tallikaveri mokasi Monacossa
Räikkönen yllätti uudella Hunt-kypärällä – katso kuva!
Puolustajalegenda siirtyy Nashvillen penkin taakse
Lewis Hamilton vei koiransa ulkoilemaan vesiskootterilla
SM-liigan kova päätös: Jonne Virtanen on IFK:n pelaaja
Bayern varma finaalivoitostaan - juhlapaikka jo varattu
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin
SK: Ex-maailmanmestari avautui – minua kiusattiin ongelmieni takia
Wahlström uskoo palaavansa syksyllä kehään
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun
Arsenal kauppaa kapteeniaan alehintaan
HIFK-kaksikko hakee vauhtia Vaasan Sportista




