Judon 218-kiloinen keijukainen hävisi 110 kiloa kevyemmälle - katso kuvat

Julkaistu: 3.8.2012 14:00

Judon raskaan sarjan painoraja on sata kiloa. Ricardo Blas Junior voisi kokonsa puolesta osallistua sarjaan kahtena miehenä.

Olympiahistorian raskaimmalla urheilijalla on elopainoa 218 kiloa. Hän rikkoi ennätyksen jo neljä vuotta sitten Pekingissä, mutta kiloja on sittemmin kertynyt vielä kahdeksan.

Aamun ensimmäisen ottelun vastus ei hänkään pienestä tuulenvireestä hievahtaisi. Guinean Facinet Keita painaa 135 kiloa.

Mikronesian saaristossa sijaitsevaa pientä Guamia edistava Blas voitti Keitan, mutta tie nousi pystyyn toisessa kamppailussa Kuuban Oscar Braysonia vastaan.

110 kiloa köykäisempi kuubalainen onnistui horjauttamaan Blasin tasapainoa, ja liha lähti liikkeelle. Guamilainen oli katollaan kahden minuutin kamppailun jälkeen.

Blasia, 25, kutsutaan kotisaarellaan lempinimellä "Pieni vuori". Hänen isänsä otteli Soulin olympialaisissa ennen kuin nousi Guamin olympiakomitean johtoon.

Blas oli jo lapsena muita isompi. Jossain vaiheessa häntä kiusattiin, mutta se loppui pian. Harva uskaltaa härnätä kookasta poikaa, jolla on judossa musta vyö.

Mitään salaisuutta painoonsa Blasilla ei ole.

- Syön mitä tahansa. Ei minulla mitään dieettiä ole. Paljon proteiinia, paljon lihaa ja kanaa, Blas on sanonut.

Kuriositeettina mainittakoon, että Blas painaa enemmän kuin Japanin naisten voimistelujoukkue.

Miesten raskaan sarjan ennakkosuosikki on ranskalainen Teddy Riner. Yki kaksimetrinen "Teddy-karhu" kohtaa perjantai-iltapäivällä Blasin pudottaneen Braysonin.
Lue lisää aiheesta: Lontoon olympialaiset

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat