Oli musiikkia korville kuulla Mikaela Wulffin sanovan ennen olympialaisia, että heiden venekuntansa on tullut Lontooseen voittamaan kultaa. Näistä naisista pitäisi jokaisen suomalaisen urheilijan ottaa oppia, kirjoittaa IS Urheilun toimituspäällikkö Antti Virolainen.
Tapa, jolla Lehtisen naisisto ratkaisi voiton Venäjästä, oli jäätävän mestarillinen. Ison aallon löytäminen ja sen harjalla liitely oli näiden kisojen paras suomalaissuoritus.
Kaikki kunnia Antti Ruuskasen pronssiheitolle keihäässä ja Tuuli Petäjän hopealle, mutta Lehtisen, Kanervan ja Wulffin mitalinhohtoinen ohitus aivan viime metreillä ajaa niiden ohi yksittäisenä suorituksena.
Hyvä kysymys kuuluu: Miksi Suomen purjehtijat ovat onnistuneet näissä kisoissa?
Kaksi mitalia ja muutama kohtuullinen sijoitus ovat tulleet Weymouthin vesiltä, koska purjehtijat osaavat venyä tärkeällä hetkellä.
Ei se tietysti automaattisesti onnistu, eikä jokaiselta. Silja Lehtisen Lauri-veli ja Kalle Bask sulivat ratkaisustartissaan. Mutta kun joukkue on laaja ja vahva, se kestää myös muutaman takaiskun.
Oli musiikkia korville, kun Mikaela Wulff sanoi heidän tulleen olympiakisoihin voittamaan, eikä vain osallistumaan. He lähtivät jokaiseen parikilpailuun vain voitto päämääränään - ja uskalsivat sanoa sen ääneen.
Ehkä muun kisajoukkueen olisi pitänyt ottaa tästä asenteesta oppia.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 17:18
1.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 17:29
2.
-
Eva Longoria ja korkean halkion kirous - intiimialue paljastui Cannesissa 16:57
3.
-
Mystinen vika viivästytti Finnairin lentoa 666: "Koski vain meitä" 16:05
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 12:50
5.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 14:56
6.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 13:47
7.
-
Auton omistajaa odotti ikävä yllätys aamulla Paimiossa 16:16
8.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
9.
-
Ruotsissa juhlitaan kuninkaallisia kuulutuksia - Madeleine säväytti vihreässä 14:14
10.
-
Pronssi lipsumassa käsistä 17:30
11.
-
Mats Sundin vääntää puukkoa haavassa: "Suomi yksinkertaisesti väsyi" 17:41
12.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
13.
-
Pysytkö enää perässä Pattinsonin ja Stewartin on/off-suhteessa? Tässä tuorein käänne 15:27
14.
-
Supermalli Kate Moss paljastaa naurettavan halvan keinon hehkuvaan ihoon 13:04
15.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
16.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
17.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 08:40
18.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
19.
-
460 miljoonan euron lottopotti meni yhdelle 13:39
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
2.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
3.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 12:50
5.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 08:40
6.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
7.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
8.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 08:23
9.
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 02:15
10.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 05:26
11.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 14:56
12.
-
Oscar-gaalan irstain pukeutuja on jälleen sinkku 13:47
13.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
14.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
15.
-
Sähköä ilmassa! Ukkoset jo Tallinnassa - kohta Etelä-Suomessa 18.5. 19:58
16.
-
"Kolme jäähyä neljästä pitää tappaa, vaikka olisi p*rkele kahdeksan Sediniä kentällä" 18.5. 20:09
17.
-
Näihin asioihin Leijonat kaatui välierässä 18.5. 18:21
18.
-
Suomi lähes finaalin jumbo, Tanska voitti euroviisut 01:58
19.
-
Pitkämäki täräytti hurjan kaaren ja voitti! 18.5. 17:55
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
13.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
16.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Nyrkkeilymestari kärsi kaamean silmävamman - katso kuvat jos uskallat
Teppo Numminen: Isä oli sankarini
Mats Sundin vääntää puukkoa haavassa: "Suomi yksinkertaisesti väsyi"
1. erä: Pronssi lipsumassa käsistä
Tévez lähdössä Ranskaan: "Sopisi minulle loistavasti"
Näillä miehillä pronssi kotiin! Jalonen teki muutoksia ketjuihin
Beckhamilla tunteikkaat jäähyväiset - "Oli vaikea potkaista palloa"
Mika Kallio ajoi toiseksi - "Tuntui ihan voitolta"
Nyt riitti! Chelsea aikoo myydä Fernando Torresin
Teppo Nummisen ääni värisi liikutuksesta
Otteluennakko: Pronssiin on loistava sauma
The Hockey News hehkuttaa Antti Niemeä: "Vahva ehdokas Vezina Trophyn voittajaksi"
Teppo Nummiselle merkittävä kunnianosoitus
Teemu Pulkkisen Grand Rapids pakotettiin kuudenteen välieräotteluun
Pois potkittu Mancini muisti City-faneja hienolla eleellä - katso kuvalinkki
Hietaselta suorat sanat: "Nyt v***ttaa raskaasti"
San Joselle mojovat sakot kurinpitäjän arvostelusta
Sedinit eivät aikailleet: "Päätimme liittyä MM-joukkueeseen välittömästi"




