Laura

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Painija Timo Kallion vahvuutena tuuri

Timo Kalliolla oli selvä käsitys parhaasta aseestaan Vantaan painicupissa sunnuntaina.

- Ennen oon pitäny vahvuutenani päätä, mutta nyt homma meni päälaelleen. Tuuri oli mun vahvuus.

Kallion puheissa oli leikkiä vain toinen puoli. Vaikka 96-kiloisten hopealle paininut Kallio oli ainoa Vantaan kisojen loppuotteluun edennyt suomalainen, ei hän ollut suinkaan tyytyväinen esityksiinsä.

- En mä siellä mitään tehny, ei ollu yrityksiäkään. Tuuri oli mukana että voitin matseja, Kallio tunnusti.

Kallio jätti taakseen tuloslistalla muun muassa 96-kiloisten kotimaisen ykkösnimen, olympiapaikkaa tavoittelevan Rami Hietaniemen, joka ei selvinnyt aamupaineista jatkoon hävittyään Puolan Andrzej Debernylle. Kallio puolestaan kukisti Debernyn ja pelasi näin Hietaniemen ulos. Mitaliotteluihin eteni suomalaisista myös pronssille paininut Pasi Pietilä.

"Pitäisi kasvaa"

19-vuotias Kallio voitti kesällä juniorien EM-hopeaa 84-kiloisissa, joka on noin 92-kiloisen kaarinalaisen varsinainen sarja.

- Ysikutosiin mun pitäisi kasvaa ja se taitaa olla mahdotonta. Nyt ei vaan innostanut se laihduttaminen, 175-senttinen Kallio naureskeli.

- Päätä pitempiä kavereita on (96-kiloisissa) vastassa, mun hanskat on puolet niiden käsistä.

Tämä näkyi myös loppuottelussa, jossa Yhdysvaltain MM-pronssimies Justin Ruiz väänsi voiton jaksoin 2-1.

- Kyllä se oli vahvin näistä täällä kohtaamistani kavereista.

Tampereella huhtikuussa käytävien EM-painien näyttökisoista Kallio aikoo painia tammikuun Herman Kare -kisat vielä 96-kiloisissa ennen kuin pudottautuu 84-kiloisiin helmikuun SM-kisoihin.

- Nyt on suunta telakalle. Mies kuntoon ja mitaleille, Kallion suunnitelmat kuuluivat.

Härkänen haluaa Pekingiin

Vantaalaisyleisön isoimmat suosionosoitukset sai Ylä-Tikkurilan Kipinän Ari Härkänen, jonka tilillä on sarjavoitto Vantaan painicupista jo vuodelta 1989. 35-vuotias veteraani oli kolmas mitaliotteluihin selviytynyt suomalainen ja väänsi 74-kiloisten pronssiottelussa väkisin voiton Ukrainan Oleg Goshovskista.

- Se takavyö oli vähän onnenkantamoinen. Kaveri tuli niin herkästi päälle, Härkänen arvioi ottelun ratkaissutta suoritustaan.

Lukuisat arvokisat käyneen ja yhden EM-pronssin voittaneen Härkäsen suuri unelma on päästä Pekingiin uran ensimmäisiin olympialaisiin. Lukuisat loukkaantumiset ovat olleet jo moneen kertaan katkaista Härkäsen uran.

- Tarkoitus olisi vielä yrittää. Monta kertaa on ollut usko koetuksella, että tässäkö tää nyt on.Unelmiensa olympiapaikkaa Härkänen tavoittelee 66-kiloisissa, jonne laihduttaminen on hänelle hurja urakka. Vantaalla sallittiin kahden kilon ylipaino, eikä Härkäsen 76-kiloisessa kropassa näkynyt kuin verisuonia ja lihassäikeitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  5. 5

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  6. 6

    Jarkko Nieminen sai tarpeekseen – ”Toivon, että kukaan ei enää kysy...”

  7. 7

    ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

  10. 10

    Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  7. 7

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  8. 8

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  9. 9

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  10. 10

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  5. 5

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  6. Näytä lisää