Enni, Enna, Eini

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Eva Wahlström lyö vain vasurilla

Suomen paras naisnyrkkeilijä Eva Ulrika Birgitta Wahlström, 29, iskee nykyään vain vasemmalla nyrkillään. Oikeallaan hän huhtoo ilmaa. Tuohon on syynsä:

- Oikea käteni on murtunut kolme kertaa. Mutta en tuota liiaksi sure. Voinhan harjoitella liikkumista, väistämistä ja tasapainotyöskentelyä. Vasemmalla voin lyödä kuten lyödä pitää, Wahlström juttuaa.

Seuraavaksi Wahlström nousee kehään marraskuun lopussa kotikaupungissaan Helsingissä.

- Minulle ollaan hankkimassa nyrkkeilijää, joka on sarjassani noin kymmenenneksi paras maailmassa. Tuo on askel eteenpäin ammattilaisurallani, Wahlström hymyää.

Risto Merosen ohjauksessa treenaava Eva Wahlström on otteikas ja näyttävä nyrkkeilijä. Siitä on apua myös kehän ulkopuolella. Keskiviikkona Wahlström sai yhteistyökumppanikseen espoolaisen Esport Kamppailukeskuksen. Hän piti tuossa keskuksessa heti kuntonyrkkeilytuokion. Toistakymmentä paria nyrkkeili ja liikehti Wahlströmin ohjauksessa monin tavoin.

Kokenut nyrkkeilijä

Tänä vuonna kolme ammattilaisottelua - ja ne kaikki voitokkaasti - otellut Wahlström ehti amatöörinä matsata peräti 173 kertaa. Hän iski kahdesti EM-hopeaa ja kerran EM-pronssin. Suomen mestaruuksia Wahlström keräsi kymmenen kappaletta. Wahlströmin menestyssaldo nuoratun neliön amatöörikehistä oli 148 voittoa. Voidaan siis perustellusti puhua kokeneesta nyrkkeilijästä.

Mutta eteenpäin tekee elävän ja eläväisen mieli.

- Riskejä otan ja tosissani taon. Titteliottelua en vielä kuitenkaan uskalla ajatella. Se tulee joskus jos on tullakseen. Olen kuitenkin varautunut useiden vuosien kehäkahinoihin, Wahlström puhuu.

Eva Wahlströmin vapaa-aika kuluu lähes tyystin hänen puolitoistavuotiaan Leon-poikansa kanssa.

- Leon tekee jo nyrkkeilyliikkeitä ja liikkuu päkiöillään. Metsässä touhuamme myös, teemme majoja ja muuta mukavaa. Kotona kuuntelemme Fröbelin Palikoita, Wahlström virnistää ja lähtee uudelleen ohjaamaan asiastaan innostuneita kuntonyrkkeilijöitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. 6

    VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

  7. 7

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  8. 8

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. Näytä lisää