Oona, Netta, Aune

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Bewelle jo kahdeksas kaukalopallon SM-kulta

Kaukalopallovaltikka pysyy tiukasti helsinkiläisen Bewen hyppysissä. Bewe voitti historiansa kahdeksannen Suomen mestaruuden kukistettuaan Varkaudessa EPa:n neljännessä loppuottelussa 12-5 (3-1, 5-1, 4-3)

Bewe uusi Suomen mestaruuden viime vuodelta otteluvoitoin 4-0. Historiansa ensimmäisen mitalin saavuttanut Enson Pallo ei pystynyt haastamaan kokenutta vastustajaansa kunnolla yhdessäkään finaalisarjan ottelussa.

Bewen kaikissa kahdeksassa mestaruudessa mukana ollut Sami Häppölä, 36, vastasi joukkueensa toisesta maalista, mutta jätti kuumeisena ottelun kesken ja seurasi siviileissä, kun joukkuetoverit kasvattivat karkumatkaansa kaukalossa.

- Ensimmäinen finaali keväällä 1996 maistui parhaalta, sillä voitimme Oulussa R-Villen 9-5 ja tein siinä ottelussa viisi maalia. Voittaminen on aina mukavaa, eikä siihen koskaan täysin totu.

Häppölä päättää uransa jatkosta myöhemmin.

- Päätän peliurani jatkosta vuoden, ehkä kuukaudenkin kerrallaan. On mukavaa, kun pystyy auttamaan nuorempiaan, lastentarhanopettajana työskentelevä Häppölä tuumi.

Bewen kultavalmentaja Jouni Ikonen myönsi joukkueensa pelanneen finaalisarjan parhaan ottelunsa juuri neljännessä finaalissa.

- Lähdimme pienessä kaukalossa ottamaan vastustajan mahdollisimman ylhäältä kiinni ja se puri. Saimme tilaa ja kontrolloiduilla hyökkäyksillä pystyimme ratkaisemaan ottelun, Ikonen summasi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  4. 4

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  5. 5

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  6. 6

    Mies jätti paistinpannun kuumalle liedelle ja lähti kauppaan

  7. 7

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  8. 8

    Kaisa Mäkäräinen jäi neljänneksi maailmancupin kisassa – voittajaksi yllätysnimi

  9. 9

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  10. 10

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  7. 7

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  8. 8

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  9. 9

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  10. 10

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  4. 4

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  5. 5

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  6. Näytä lisää