Laura

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Hän on vuoden urheilija!

Keskimatkan ja viestin MM-kulta siivittivät suunnistaja Minna Kaupin vuoden urheilijaksi.
28-vuotias Minna Kauppi voitti ensimmäisen henkilökohtaisen maailman mestaruuden vuonna 2007 yhdessä Heli Jukkolan kanssa. Tuolloin kilpailuna oli pitkä matka. Keskimatkalla Kauppi on voittanut MM-kultaa myös vuonna 2008.

Kauppi arveli, että palkinnosta huolimatta hän tuskin jatkaa juhlia kovin myöhään.

- Taisin repäistä mekkoni, eli täytyy varmaan mennä aikaisin kotiin, Kauppi sanoi.

Tuore Vuoden urheilija kukoisti Helsingin gaalaillassa merimiehensinisessä asussaan. Kauppi nautti juhlatunnelmasta, jota huippusuunnistajan vuoteen mahtuu niukasti.

- Linnan juhla itsenäisyyspäivänä on se mikä näkyy, kuuluu ja on ihmisten mielessä. Suunnistuksen arvokisoissa juhlimme banketeissa silloin kun kisatapahtumat ovat ohi. Viime MM-kisojen jälkeisessä banketissa olin pukeutunut ampiaiseksi, minulla oli siivet ja kaikki, Kauppi kertaili päättyneen vuoden juhlahetkiä.

Maanantainakaan Vuoden urheilijan päivä ei ollut pelkkää gaalaa. Aamulla hän ehti työskennellä muutaman tunnin kielten opettajana.

- Kevät menee sitten treenatessa. Tähtään MM-kisoihin, kaikki muut kisat ovat minulle selkeästi toisarvoisia, Kauppi sanoi.
 
"Kaiketi minä kolmen joukossa olen"

Täysi yllätys Vuoden urheilijan titteli ei Kaupille ollut. Kun häneltä udeltiin ennen gaalan alkua veikkausta omasta sijoituksesta Urheilutoimittajain liiton äänestyksessä, vastaus oli varovaisen toiveikas.

- No kai minä kaiketi nyt kolmen joukossa olen, Kauppi totesi.

Menestynyt, näyttävä ja sanavalmis Kauppi on mitä parhain mainosihminen suunnistukselle, joka ei yllä eturivin lajeihin suuren yleisön kiinnostuksen kohteena.

- Ehkä me suunnistajat olemme jääneet koloihimme, Kauppi totesi.
Joulukuussa Kauppi hankki pohjakuntoa siellä missä Irwin Goodman ja Vexi Salmi aikoinaan kiersivät rantoja, Las Palmasissa.

Kauppi on tunnetusti myös terävä kynästään ja hän on Veikkaajan kolumnisti.

Ota kantaa

Menikö Vuoden urheilija -palkinto oikeaan osoitteeseen?

Kyllä 30% Ei 70%
Ääniä yhteensä 10136

Vuoden urheilija -äänestyksen tulos

1. Minna Kauppi 2604 ääntä, 118 ykkössijaa
2. Laura Lepistö 2455, 71
3. Peetu Piiroinen 2285, 66
4. Sari Multala 1501, 13
5. Tomi Tuuha 1207, 4
6. Antti Niemi 1146, 20
7. Robert Helenius 1053, 25
8. Aino-Kaisa Saarinen 793, 5
9. Tero Pitkämäki 707, 0
10 Jarkko Nieminen 607, 2

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    6. 6

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    7. 7

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    8. 8

      SS: Liikennemerkki lumen peitossa – miten käy ylinopeussakkojen?

    9. 9

      Näyttelijätähden suuri suru: Poikavauva kuoli vain viiden päivän ikäisenä – viranomaiset käynnistivät tutkimuksen

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    6. Näytä lisää