Senja

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Satoja tuhansia ihmisiä pakkautuneena pienelle alueelle - kuinka Heathrow’n kenttä selviää olympiakisoista?

Lontoon olympialaiset työllistävät urheilijoiden lisäksi logistiikka-alan työntekijöitä. Heathrow’n lentoaseman kautta kulkee kisojen aikana arviolta 12 850 urheilijaa ja 7000 paralympiaurheilijaa.
Noin 80 prosenttia kaikista olympiavieraista saapuu Lontooseen Heathrow’n kautta. Tähän ryhmään kuuluvat urheilijoiden lisäksi median edustajat, kisaturistit ja toimitsijat.

Suurimmat kiireet alkavat välittömästi kisojen jälkeen. Normaalina päivänä Heathrow’n kentältä lähtevien matkustajien määrä on 95 000. Kisojen päättymisen jälkeisenä päivänä 13. elokuuta lähtijöiden määrä on 137 000.

Heathrow’n kentälle on rakennettu kisojen jälkeisen lähtöpiikin ajaksi kokonaan uusi, varta vasten olympialaisia varten suunniteltu lähtöterminaali. Se on kolme kertaa kisojen virallisen uima-altaan kokoinen.

Kentän kautta liikkuvat ihmisten lisäksi heidän matkatavaransa. Kisoihin saapuvilla urheilijoilla on keskimäärin neljä matkalaukkua mukanaan per henkilö. Kisojen jokaisena päivänä lentoaseman henkilökunnan on huolehdittava, että 20 000 matkalaukkua päätyy oikeille omistajilleen.

Turhaa työtä Heathrow’n asemalla ei tehdä, varsinkaan 13. elokuuta. Ensimmäisenä olympialaisten jälkeisenä päivänä jokainen matkustajapaikka jokaisesta lähtevästä lentokoneesta on käytössä. Mikäli paluulentoa ei siis vielä ole hankittu, kotimatkasta saattaa tulla haasteellinen.

Heathrow’n kentällä riittää haasteita kisojen aikana. Sen vuoksi työvoimaa on lisätty radikaalisti. 76 500 vakinaisen työntekijän lisäksi Heathrow’lla työskentelee kisojen aikana 1000 vapaaehtoistyöntekijää avustamassa matkustajia.

Lähde: CNN

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

    8. 8

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. Näytä lisää