Sebastian

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Kittel etappivoittoon - Veelersin kaatuminen puhutti

TOUR DE FRANCE
Saksalainen Marcel Kittel puristi maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon kymmenennen etapin voittoon tiistaina, kun kilpailu jatkui välipäivän jälkeen. 
Kittel oli vahvin lopun dramaattisessa joukkokirissä ja nappasi uransa toisen Tourin etappivoiton oltuaan paras myös tämänvuotisen kisan avausetapilla.

Kittel päihitti Saint-Maloon päättyneen 197 kilometrin etapin loppukirissä maanmiehensä Andre Greipelin. Brittitähti Mark Cavendish joutui tyytytymään kolmanteen sijaan.

Loppukirissä nähtiin hurjan näköinen tilanne, kun Cavendish osui 50 metriä ennen maalia Tom Veelersiin, joka kaatui vaarallisen näköisesti kilpailijajoukon eteen. Ajajat onnistuivat väistämään hollantilaista ja Veelers välttyi vakavalta loukkaantumiselta.

- Olen todella iloinen että voitin, mutta kolari latistaa hieman voittoa, Veelersin tallitoveri Kittel sanoi.

Veelers oli juuri ennen kaatumistaan antanut Kittelille tärkeää vetoapua.

Mustelmilla ja naarmuilla selvinnyt Veelers totesi olleen selvää, että Cavendish aiheutti hänen kaatumisensa. Cavendish kiisti ajaneensa tahallaan Veelersin kylkeen.

- Hän [Veelers] siirtyi hieman oikealle, minä siirryin hieman vasemmalle. En osunut hänen renkaaseensa, seurasin tietä. Kädet osuivat toisiinsa, Cavendish sanoi.

Tuomaristo päätti olla antamatta Cavendishille rangaistusta tilanteesta.
 
Froome piti keltaisen paidan

Valtaosan etapista kärjessä ajoi viiden miehen irtiottoryhmä, joka ajettiin kiinni kuusi kilometriä ennen maalia. Tasamaaetapin viimeiset kilometrit ajettiin Bretagnen tuulisilla rannikkoteillä.

Kokonaiskilpailun johtajan keltaisessa paidassa jatkaa britti Chris Froome, joka tuli maaliin pääjoukon mukana. Froomella on edelleen minuutin ja 25 sekunnin johto espanjalaiseen Alejandro Valverdeen. Hollantilainen Bauke Mollema jatkaa kolmantena. Froome iloitsi siitä, että vältti osuman kaatuneeseen Veelersiin.

- Kaikkien pahin painajainen on, että jäisi joukkokolariin. Onneksi olin kolaritilanteessa sivulla ja pääsin sen ohi ilman ongelmia, Froome sanoi.
Keskiviikkona on odotettavissa jälleen muutoksia kokonaiskilpailun tilanteeseen, kun ohjelmassa on 33 kilometrin aika-ajo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    6. 6

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    6. Näytä lisää