Laura

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Seliö nieleskeli suolavettä kaadon jälkeen - vaikeista asemista MM-finaaliin

Mottoriveneiden F1
Sami Seliö starttaa F1-veneiden MM-sarjan päätösosakilpailuun Arabiemiraattien Sharjahissa lainaveneellä viimeisestä lähtöruudusta.
Sami Seliö kaatoi aika-ajon toisen osion loppuhetkillä veneensä rajusti ympäri. Suomalaiskuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta uransa kolmatta maailmanmestaruutta jahtaavan Seliön vene ja sen moottori tuhoutuivat ympäriajossa korjauskelvottomiksi.

- Metri oikealle tai vasemmalle niin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt vene osui käännöksessä aallon selkään ja siitä lähdettiin todella nopeasti ympäri. Suolavettä tuli nieltyä aika tavalla, joten olo on siksi heikko, pettynyt ja läpimärkä Seliö sanoi Sharjahin varikolla.

- Vastaavaa ei ole urallani tapahtunut. Veneeni molemmat ponttoonit repesivät ja moottori haukkasi suolavettä sisuksiinsa, joten ilman Filipin apua mestaruustaistelu olisi päättynyt tähän. Yritetään huomenna ajaa takarivistä mahdollisimman korkealle. Kisa on pitkä ja siinä voi sattua vielä mitä tahansa. MM-pisteissä johdan edelleen, joten periksi ei anneta,

Jotta suomalaiskuljettajan mestaruushaaveet pysyvät yhä elossa, Seliön tallikaveri Filip Roms luovutti oman veneensä ratkaisevaan GP-osakilpailuun Seliön käyttöön. Veneen ja moottorin vaihto pudotti Seliön lähtöjärjestyksessä takariviin.

Seliön suomalaistallikaveri Filip Roms ylsi Sharjahissa uransa parhaimpaan aika-ajotulokseen. Lajin historian nuorin kuljettaja kellotti kovassa ja kokeneessa seurassa aika-ajojen seitsemänneksi nopeimman ajan. Roms iloitsi omasta saavutuksestaan, mutta ei epäröinyt hetkeäkään luovuttaa kalustoaan Seliön käyttöön.

- Sami ajaa maailmanmestaruudesta ja se menee kaiken edelle. Oma ajoni oli kauden parasta. Vene kulki hyvin ja pystyin parantamaan aikaani useaan eri kertaan. Totta kai olisin mielelläni lähtenyt seitsemännestä ruudusta kisaan ja kilpailemaan MM-pisteistä, mutta eiköhän siihen tule vielä uusia mahdollisuuksia, Roms totesi aika-ajon jälkeen.

F1-veneiden MM-finaali ajetaan Sharjahissa huomenna perjantaina klo 14.00 Suomen aikaa. Kilpailu on nähtävissä suorana lähetyksenä Yle Areenasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. 6

      Herttoniemen takinkääntäjää epäillään kolmesta ryöstöstä

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    9. 9

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    10. 10

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. Näytä lisää