Ilmari, Ilmo

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Tältä suomalaispelaajalta ei papu lopu - voimaleuanvetoa 72,5 kilon lisäpainolla

Jääpallon SM-finaali
JPS:n Anssi Hänninen yrittää Suomen mestariksi toisena peräkkäisenä keväänä.
Jääpallon Suomen mestaruus ratkaistaan lauantaina Oulussa. Kotijoukkue OLS on hienoinen suosikki, mutta JPS:n asemaa erittäin vakavana haastajana ei pidä aliarvioida.

JPS:n keskikentältä löytyy yksi ”tehosekoittaja”, joka yrittää sotkea oululaisten peliä parhaansa mukaan.

Anssi Hänninen kuuluu jyväskyläläisjoukkueen kovimpiin ja sitkeimpiin työmiehiin.

OLSin kapteeni Samuli Koivuniemi arvioi JPS:n Hännistä uudessa Urheilusanomat-lehdessä näin:

- Hän on riski kaveri; hyvä liikkumaan ja kova puolustamaan. Suoraan sanottuna yksi ärsyttävimpiä vastustajia.

Hänninen ilahtui kommentista.

- Erittäin mukava kuulla. Kertoo, että olen onnistunut ainakin jossakin, Hänninen sanoi.

”Luuta myöten”

Hänninen ei peittele pelityyliään, joka ei säästele ketään.

- Tilanteisiin luuta myöten. Eläydyn peliin täysillä. Pelaan helkutin kovaa, ja suukin käy, mutta tarkoitus ei ole loukata ketään, Hänninen sanoi.

Hänelle on kertynyt tällä kaudella paljon jäähyjä, mm. kaikissa neljässä pudotuspeliottelussa.

- Ne ovat väistämättömiä, mutta ei sinne penkille kukaan vapaaehtoisesti halua kymmeneksi minuutiksi palelemaan.

Voimaleuanvetoa

Hännisen, 26, kovuus lienee ainakin osittain perintöä muista lajeista. Pelaaja löysi jääpallon vasta kuusi vuotta sitten. Hän pelasi sitä ennen pitkään jääkiekkoa. Myös painimolskit tulivat tutuiksi. Pihapeleissä piti vääntää kolmea isoveljeä vastaan.

Voimaa löytyy mukavasti nykyäänkin.

- Olin toissa vuonna kolmas voimaleuanvedon SM-kisoissa.

Hänninen kilpaili 75 kilon sarjassa, ja veti leuan 72,5 kilon lisäpainolla. Eli kyllä nousee lauantaina kevyesti ilmoille mestaruuspokaalikin, jos sellaisen voittaa.

Luvassa on silti tiukka finaali. JPS pudotti välierissä runkosarjavoittajan Akilleksen suoraan voitoin 2–0. OLS hoiteli omissa otteluissaan Kampparit 2–0.

- Pelasimme ehkä kauden parastamme. Löysimme oikean tavan puolustaa, Hänninen arvioi välieriä.

Ei ”havaiji-finaalia”?

Puolustus nousee tärkeään asemaan myös loppuottelussa.

- Ratkaisu on siinä, kumpi jaksaa puolustaa toista kurinalaisemmin. Alku mennään tarkasti, riskejä ei oteta. Ei varmasti tule mitään ”havaiji-finaalia”, Hänninen arvioi.

OLS on tehnyt tänä vuonna eniten maaleja Bandyliigassa, joten JPS ei voi päästä oululaisten leveää hyökkäyskoneistoa jauhamaan täysillä.

Anssi Hänninen voitti viime keväänä jääpallon Suomen mestaruuden HIFK:ssa. Mukana oli myös Atte-veli.

Nyt veljekset yrittävät finaalivoittoa JPS:n pelaajina.

- Ei siitä mestaruuskokemuksesta ainakaan haittaa ole. Nyt tavoitteena on ehdottomasti toinen mestaruus putkeen, Anssi Hänninen sanoi.

Se olisi hieno kruunu Hänniselle kaudella, jona hän myös nousi Suomen maajoukkueeseen.

Yle Fem näyttää suorana lauantaina pelattavan finaalin OLS–JPS kello 14.55 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    10. 10

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. Näytä lisää