Oona, Netta, Aune

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Sveitsi juhli naisten viestikultaa MM-suunnistuksessa, Suomi viides

Suunnistuksen MM-kisat
Suomen joukkue Sofia Haajanen, Saila Kinni ja Minna Kauppi on sijoittunut viidenneksi suunnistuksen MM-kisojen viestissä Asiagossa Italiassa.
Sveitsiläinen Judith Wyder onnistui erinomaisesti MM-suunnistuksen naisten viestin ankkuriosuudella. Wyder pääsi matkaan kolmantena yli kahden minuutin päässä Ruotsista, mutta jo ensimmäisessä väliaikapisteessä Sveitsi oli noussut johtoon.

Wyder piti aseman loppuun asti ja varmisti Sveitsin maailmanmestaruuden 11 sekunnilla ennen Tanskaa. Ruotsin Tove Alexandersson teki virheitä, putosi kolmanneksi ja hävisi lopputuloksissa Wyderille kaksi ja puoli minuuttia.

Wyder oli kisojen mitalirohmu, sillä hän voitti yhteensä kolme kultaa ja yhden pronssin.

Suomi oli viestissä viides. Sofia Haajanen aloitti ja oli avausosuudella kahdeksas. Toisella osuudella Saila Kinni nosti Suomen kuudenneksi.

Ankkuriosuudella Minna Kauppi oli väliajoissa koko ajan viidentenä. Kauppi nousi jo Norjan tuntumaan 16 sekunnin päähän, mutta Norjan ankkuri Mari Fasting karkasi suomalaiselta uudelleen. Maaliin Kauppi tuli yli kolme minuuttia Norjan jälkeen.

MM-kilpailut, naisten viesti:

1) Sveitsi 1.51.21,8 (Sara Lüscher, Sabine Hauswirth, Judith Wyder)
2) Tanska jäljessä 11 sekuntia (Emma Klingenberg, Ida Bobach, Maja Möller Alm)
3) Ruotsi -2.35 (Helena Jansson, Annika Billstam, Tove Alexandersson)
4) Norja -4.24 (Heidi Bagstevold, Tone Wigemyr, Mari Fasting)
5) Suomi -7.42 (Sofia Haajanen, Saila Kinni, Minna Kauppi)
6) Britannia -15.10
7) Liettua -15.43
8) Ukraina -17.11
9) Tshekki -17.13
10) Ranska -19.21

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    10. 10

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. Näytä lisää