Laura

Muut lajit

Valikko

Muut lajit

Entinen BB-kilpailija aikoo tehdä suomalaista juoksuhistoriaa

Kuntoilu
Tositv-sarja Big Brotherissa vuonna 2008 esiintynyt ja talosta poistettu Marianna Zaikova teki jättimäisen kuntoilu-urakan, mutta aikoo pistää vielä paremmaksi.
Marianna Zaikova päätti viime sunnuntaina Vantaan maratonilla harvinaislaatuisen kokeilun. Tultuaan maaliin hän oli juossut maratonin viikon jokaisena päivänä.

- Vaikeinta oli kolmantena ja neljäntenä päivänä. Viimeinen juoksu Vantaalla oli oikeastaan helpoin, ajassa 5.41 matkan suorittanut Zaikova sanoo.

Hänen mielestään pitkät kestävyyssuoritukset ovat ennen kaikkea kiinni henkisistä voimavaroista.

- Rasituksen kasvaessa pitää osata työntää mielestä pois kaikki negatiiviset ajatukset.

Zaikova järjesti kuusi ensimmäistä juoksuaan itse Helsingin ja Porvoon välillä. Hän ei ottanut tarkkoja aikoja, ja matkakin oli aina yli maratonin, parhaimmillaan 50,9 kilometriä.

Tulokset eivät siis olleet millään muotoa tilastokelpoisia, mutta se ei ollut Zaikovan tarkoituskaan.

Kokeilu palveli 29-vuotiaan Zaikovan suurta unelmaa, jonka hän aikoo toteuttaa tammikuussa: juosta 7 maratonia 7 maanosassa 7 päivässä.
Hän ei olisi ensimmäinen seitsemässä maanosassa maratonin juossut suomalainen, mutta kukaan ei tiettävästi ole tehnyt sitä viikossa.

Zaikova on kuntoilijana täysin oman tiensä kulkija. Hän väittää ettei yleensä edes harjoittele mitään.

- Edellinen urheilusuoritukseni ennen tätä maratonviikkoa oli pyöräilyn Tour de Helsinki noin kuusi viikkoa aiemmin. Siinä välissä en urheillut kertaakaan.

Zaikova on juoksemisen lisäksi osallistunut erilaisiin pyöräilytapahtumiin hyväntekeväisyysseura Team Rynkebyn jäsenenä.

Hän myöntää, että peräkkäiset maratonit olivat kovempi testi kuin esimerkiksi yksittäinen 100 + 50 kilometrin ultrajuoksu, jonka hän teki Utahissa.

Zaikova on juossut tähän mennessä 17 virallista maratonia. Paras tulos on 4.38, joka sekin syntyi hänen omien sanojensa mukaan ilman treeniä.

Tavoitteekseen hän on asettanut juosta 42 maratonia, kilometrien mukaan.

- Ensimmäiset 20 menen kokeilumielessä, seuraavat 22 on tarkoitus mennä aikaa parantaen.

20 tulee täyteen viimeistään tammikuussa, kun Zaikova starttaa muun ryhmän kanssa seitsemän maanosan valloitusmatkalle.

Zaikova on harrastanut liikuntaa fiilispohjalta ja haluaa sitä niin jatkaakin.

- Elän niin, että urheilu ja työ kulkevat käsi kädessä, eivätkä ole toistensa jaloissa, yrittäjänä toimiva Zaikova sanoo.

Hän kannustaa kaikkia haastamaan itsensä liikunnan parissa, ei kuitenkaan verenmaku suussa. Tärkeintä on hänen mielestään hyvä olo, joka seuraa mukavuusalueen ylittämisestä.

- Keho on mielen palatsi, ja mieli on kehon hallitsija. Jotta kokonaisuus säilyy toimivana, kumpaakin on vahvistettava.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Presidentti Bush vanhempi tehohoidossa – myös vaimo joutui sairaalaan

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Varkaat iskivät Eva Dahlgrenin kotiin – veivät tavaraa miljoonan edestä

    10. 10

      Kimi Räikkönen yllätti puheellaan gaalassa – ”Vanha myytti, joka ei pidä paikkaansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Presidentti Bush vanhempi tehohoidossa – myös vaimo joutui sairaalaan

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. Näytä lisää